sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

rakastu lajin helppouteen


Tänään Jonna ja Minttu suuntasi tänne meillepäin reenailemaan. Tarkoitus oli käydä jäljellä ja tottistaa jälkien vanhenemista odotellessa. Ihana yllätys pelloille mennessä oli että kyseisiltä pelloilta oli nurmi jo leikattu ja päästiin ajamaan aivan lyhyellä nurmipohjalla. Kyllähän nuo polvenmittaiset ruohikot alkoi käymään jo liian tutuiksi. Havu lomaili vielä tänään joten oli jälleen vain Rositan päivä. Malinoisilla tuntuu olevan jäljellä välillä vähän turhan kiire joten ajattelin laittaa jäljelle 'paljon kaikkea', jotta se oikeasti joutuisi keskittymään pysyäkseen jäljellä. Ensimmäistä kertaa meillä oli esine (rasian kanssa vielä) myös jäljen varrella, tähän asti kun on ollut vain lopussa. Lisäksi jäljellä oli paljon kaarroksia ja käännöksiä, sekä perinteisiä ysikympin kulmia. Alku ja kulmat namitettu, siellä täällä ruokaa myös suorilla. Jäljet jätettiin vanhenemaan ja lähdettiin tottiskentälle.

Rosita aloitti. En ollut taaskaan suunnitellut (arrghh..) reeniä etukäteen, mutta aika perinteisesti käytiin asiat läpi. Seuraaminen oli todella hyvää. Vasemmalle käännökset teen vielä aavistuksen ysikymppiä loivempina, mutta koira on niissä jo oikeasti mukanakin. Paikka on kyllä painunut koiran päähän eikä sitä tarvinnut kertaakaan raipalla muistuttaa oikealle paikalle. Liikkeelle lähdöissä koira leikkii kengurua kolmen ensimmäisen askeleen aikana, mutta palautuu maanpinnalle kun vähän muistuttaa. Toivottavasti tästä ei tule tapa. Muuten sen askellus on todella hyvä ja se käyttää kaikkia omistamiaan neljää jalkaansa :D
Jäävistä istuminen on vahvin ainakin tällä hetkellä. Se on varma ja nopea. Maahanmeno on nopea mutta koira ikäänkuin hyppää aavistuksen eteenpäin maassa ollessaan? Seisomista täytyy reenailla vielä paljon. Suorittaa kyllä ja vastustaa vetoa mutta liike tarvii kokonaisuudessaan vielä paaaljon varmuutta.
Loppuun otettiin vielä yksi nouto joka oli perushyvää Rositaa. Nosto on ehkä aavistuksen verran hidas, mutta tässä kohtaa en uskalla noudon osalta pilkkua viilata. Ehkä sitten kun itse noutaminen on varmaa, tai ylipäätään se että koira lähtee koko kapulalle kun se heitetään. 

Toisella kierroksella tehtiin hyppyjä ja saaliin kautta iskuja. Koirahan tulee kopeissa täysin päin kroppaa eikä sitä oikeastaan edes kiinnosta missä hiha on eikä se oikeastaan edes hyppää. Hyppäämistä olen itsekseenkin tehnyt meidän kotoa löytyvän agilityputken avulla. Olen itse putken toisella puolella ja koiran täytyy oikeasti hypätä tullakseen kiinni. Tämä on toiminut sillä tein myös yhden hypyn ilman estettä ja sehän oikeasti hyppäsi. Iskuja tehtiin niin että appari roikkui liinassa jarruttaen koiraa ja aluksi toi sen ihan perille asti kiinni ja lopuksi päästi sen irti vähän ennen kuin koira pääsi puremaan. Tässä siis tarkoitus opettaa koira tähtäämään tyynyyn, täysin saaliin kautta ilman kuormaa. 

Jäljellä koira oli alussa tosi hyvässä mielentilassa. Lähti rauhallisesti mutta vietikkäästi ja söi kaiken alusta. Ensimmäisellä suoralla oli ensimmäinen esine ja yllätyin siitä miten koira sen ilmaisi. Ihan pienen hetken tuumaili ja löi maaten niinkuin ois aina näin tehnytkin. Esineeltä lähteminen oli kiireellinen ja ainakin kolme ensimmäistä askelta jäi täysin välistä. Siinä vaiheessa näin kuitenkin täysin turhaksi lähteä palauttamaan koiraa. Ensimmäinen kulma (ysikymppi) oli hyvä. Toisen suoran päästä jälki lähti kaartamaan ja tässä koira meni kulmasta yli reippaasti. Hukkasin jäljen jo itsekin joten hetki meni että se löydettiin ja päästiin jatkamaan. Serpentiini pätkä oli tosi huono. Koira ei ollut yhtään hereillä. Päästiin toiseksi viimeiselle suoralle jonka koira aloitti hyvin. Kuitenkin nosti jonkin riistan jäljen, meni liinanmitan sitä kunnes palasi itsekseen ja siihen tuli juuri sopivasti isompi kasa ruokaa vahvistamaan paluuta jäljelle. Viimeinen kulma oli ok, viimeinen suora myös. Loppurasian koira näki vähän turhan kaukaa ja viimeiset askeleet oli kyllä vain näönvuoksi jäljestetty. Ei voi kuitenkaan valittaa sillä tämä oli opettavainen jälki. Ottaen huomioon että pohja oli vasta traktorilla tallattu eli ei todellakaan helppo. Tästä on hyvä jatkaa!

perjantai 15. kesäkuuta 2018

kävi niin kävi näin


Toukokuussa järkyttävät helteet liki jokapäivä ja samantien kun kalenterissa hypätään seuraavaan kuukauteen, laskee lämpötila alle nollan, vettä tulee kuin saavista ja auringosta ei tietoakaan. Hieno loman aloitus siis. Mutta ei se mitään, reenaaminen on aina kivempaa kun on vähän kylmempi ja paalutkin saa peltoon kun ei ole niin kuivaa. Jälkeähän me ollaankin reenattu koko vuosi kun hullut ja vielä vähä enemmänkin, mutta ei ollenkaan turhaan. Sillä viime Sunnuntaina käytiin Havun kanssa meidän ensimmäisessä kokeessa. Kuukausi ennen koetta koira sairastui muutamaksi päiväksi, mutta se onneksi meni ohi ja mitään vakavaa ei siis ollut. Kevään aikana me käytiin läpi kaikki ongelmat mitä ongelmia jäljellä voi ollakkaan. Milloin koira kiersi esineet, milloin se meni jokaisesta kulmasta yli ja milloin harhajälki vei mukanaan. Näitä kun mietin, mietin olisiko minun pitänyt viedä koiraa kokeeseen vai reenata vielä lisää? Viimeistelyjälki oli haastavalla pohjalla. Siitä huolimatta koira hukkasi kuudesta kulmasta vain yhden ja se ilmaisi kaikki 5esinettä erinomaisesti. 
Mutta mitä sitten tapahtui itse kokeessa? koiralla loppui usko. Olen ajanut sillä liikaa liian helppoja jälkiä, joissa on ollut paljon ruokaa. Se lähti äärettömän hyvin ja se ajoi erittäin tarkasti ensimmäisen (240ask) suoran. Kulmasta se meni puolimetriä yli, mutta korjasi äkkiä ja jatkoi hyvin. Toinen kulma oli vain 30askeleen päässä ensimmäisestä, joka tuli itsellenikin yhtä yllätyksenä kuin se tuli koirallekin. Katsojien mielestä koira merkkasi kulman (itse en tätä muista) mutta tuuli puski jäljen kuudennen suoran hajua suoraan edestäpäin ja koira jatkoi epävarmasti kulmasta kuitenkin eteenpäin, lopulta niin paljon että se jo jäljesti kuudennetta suoraa ja homma keskeytettiin siihen. Sain jatkaa oikeasta kohdasta ja koira jatkoi sitä, mutta epävarmasti. Kehuin sitä ja se sai aavistuksen lisää varmuutta, mutta jätti esineen eikä edes merkannut sitä. Voi olla että tuuli kuitenkin puski jälkeä niin, että koira jäljesti hieman sivussa eikä huomannut esinettä tai sitten sillä ei vain riittänyt enää usko ja varmuus ilmaista, varsinkaan kun niiden kanssa on aavistus ollut ongelmia reeneissä. Koira ylitti harhan erinomaisesti (yksi jäljen positiivisiä kohtia!). Kulma tuli hyvin pian harhan jälkeen ja koira ajoi sen aika hyvin. Kuitenkin kulman jälkeen koira meni niin epävarmaksi ettei se jäljestäminen palvellut enää ketään ja keskeytin jäljen. Tuomari kehui koiran jäljestämistä suorilla, se oli tarkka ja ajoi matalalla nenällä, ja kehui myös harhajäljen ylitystä, joka todella oli hieno! Koira saa nyt hetken hengähtää, kunnes jatkamme reenejä kohti seuraavaa koetta, joka itseasiassa onkin jo kalenterissa.

Havun kanssa ei jäljestämisen lisäksi ole juuri mitään tehty. Toukokuun alussa käytiin etelässä reenaamassa, jolloin Havukin teki puruja Riimin tilalla. Aikalailla keskityttiin jälkivartiointeihin koko viikonloppu ja toisena päivänä tehtiin ketjupannalla ilman liinoja täysin kokeenomainen reeni. Havu oli aika hyvä. Se oli heti puhdas piilolla (niinkuin koko viikonlopun), ei häiriintynyt tuomarista eikä minun tulosta. Hallintaan se tulee, mutta jos paikkaa halutaan viilata tarvitsee se siihen toisen käskyn/pakotteen. Pakopaikalle siirryttäessä olen sen antanut olla vähän puolittaisessa kontaktissa. Saa pitää maalimiestä silmällä mutta kuitenkin osittain olla myös kontaktissa. En luota Havuun ihan niin paljoa että sen pystyisi antaa täysin seurata maalimiestä. Maahanmenoa ennakoi. Havu teki tosi hyviä pakoja reeneissä. Se tuli kovaa ja kovalla otteella, eikä se juuri pumpannut. Irrotuksissa koira vähän hitsasi ja yhdessä reenissä niihin sitten vähän puututtiin ja alkoi koiran päässä taas raksuttamaan irti käskyn tarkoitus. Pitkä liike on ok. Koira tulee hyvällä otteella, hieman himmaa ennen hyppyä. Sivukuljetuksen alkeet ollaan tehty tyttösuojelulla, joten se on ollut koiralla aina reeneissä helppo ja selkeä. 

Rositan kanssa on tahkottu tottista paljon ja se tosissaan alkaa näyttää jo aika hyvältä. Pitkän ajoraipan kanssa ollaan saatu seuruu oikealle paikalle. Noutokapulan noutaminen kiinnostaa koiraa jo yhden kerran per reeni, joka on sekin jo paljon. Aikaisemmin kun kapulan heitti, ei saalisvietti kantanut ihan niin pitkälle että se olisi kannattanut hakea. Nyt ollaan tehty hommaa tyylillä kapula lentää, haukku ja käsky. Tällä tyylillä koira tosiaan noutaa sen kerran reeniin, joka ainakin vielä riittää vallan hyvin. Pito on koiralla todella hyvä, se kyllä puree mihin vain keskiosaan ja pureekin lujaa. Taistelun kautta ehdottomasti rakennetaan nouto tämänkin koiran kohdalla. Jääviä ollaan alettu tekemään jo seuraamisesta, tosin vielä aika isosti avustettuna mutta silti. Sivulletuloa ja täyskäännöstä on pyöritelty ihan makkaraleikillä ja koira alkaa jo ehkä vähän sitä tajuamaankin. Paikallaolo on varmaan murheenkryyneistä suurin. Kuinka rakentaa siitä niin varma että sen pystyy jättämään paikallaoloon jonkun muun suorittaessa? Siinäpä pientä iltapohdintaa. 

Puruja on reenattu vähän totisemmin kuin Havun kanssa. Onhan sen vihainen kun herätetty karhu, tai oikeastaan vielä vähän vihaisempikin. Ilonaiheena huomasin viimeisimmissä reeneissä että se jo tarjoaa vähän hallintaa mulle. Reeninaiheena meillä on ollut suoruus ja koiraa on nyt haukutettu kahden seinän välissä, jossa sen täytyisi olla suorassa. Rosi siis haluaisi haukkua poikittain veskan edessä, niinkuin sisarensa ja sukulaisensakin. Periaatteessa vain kauneusvirhe josta lähtee ehkä piste tai kaksi, mutta silti. Homovolttaus on myös yksi ärsyttävistä tavoista jota on nyt työstetty oiiikkeeiiin hiiiitaaaallaaa saaliilla ja se on toistaiseksi toiminutkin. Pureehan se, kovaa ja rauhassa eikä tasan äännä tai pumppaa.

Jäljellä Rosi on tarkka ku mikä. Se kyllä tarkistaa jokaisen askeleen ja syö jokaikisen ruuan. Kulmissa koira aavistuksen hätääntyy, eikä aina oikein usko että jälki jatkaakin matkaa erisuuntaan. Ilmaisee rasian jäljenpäässä hyvin. Esineilmaisua ollaan erikseen reenailtu keittiöntuolien välissä ja alkaa siinäkin hommassa olemaan jo vähän tolkkua. Ehkä tämän kesän aikana niitä olisi jo jäljelläkin. Tasaisen varma suorittaja pellolla, mutta melko sähikäinen kentällä.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

'ja näin se ylipuhuttiin niin vannoutunut saksanpaimenkoiratyttö'

Olen aina kuvitellut että kun päätän jotain, päätökseni myös pitää. Aikoinaan päätin että minulle ei saksanpaimenkoirien lisäksi muita rotuja tule. Onhan niitä talossa jo neljä ollutkin. Toki tällä hetkellä vain yksi. Ja toistaiseksi saakin olla ainoa rotunsa edustaja tällä tontilla...

Tässä se on, minun uusi harrastuskaveri, pieni kiukkuinen 'Rosita'  

Syksyllä aloin hiljaksiin katsella tällä hetkellä Suomessa ja ulkomailla myynnissä olevia nuoria koiria (vuodesta kahteen vuoteen vanhoja). Etsin potentiaalista harrastuskoiraa, jolle mahdollisesti olisi jo pohjia tehty, en siis mitä tahansa kotia etsivää kodinvaihtajaa. Joitain mielenkiintoisia yksilöitä olikin, mutta loppujenlopuksi ei yksikään juuri minulle tarkoitettu. En kuitenkaan etsinyt koiraa tyylillä 'pakko saada nyt heti tänne mulle'. Tuli joulu ja uusivuosi. Löysin erittäin paljon itseäni kiinnostavan pentueen, joka oli juuri astutettu. Kumpikaan pentueen vanhemmista eivät todella jättäneet kylmäksi. Laitoin pennusta kyselyä ja kasvattaja kertoi varauksia olevan paljon ja enemmän uroksille. Pentuja syntyi odottajiin verrattuna vähän. Joka tietenkin oli harmi. Kuitenkin pennuista yksi olisi ollut minun. Kevään aikana myös yksi toinen pentue iski ensinäkemällä ja syvälle. En kuitenkaan päätynyt ottamaan pentua kummastakaan pentueesta...

Miksi nuori koira, eikä pentua? Siksi että haluan päästä treenaamaan ja etenemään. Pennun kanssa ensimmäiset vuodet on aina, nooh, koiraharrastajat tietää, ne on pentuvuosia. Pennun ottaminen on myös aina kun lottoa pelaisi. Koskaan ei voi taata millainen pennusta tulee, onko se terve luustoltaan tai onko siitä lajiin mihin sitä ollaan ottamassa. Ja tuntuu turhauttavalta kouluttaa pentua ja sen ollessa 2vuotias, tajuta että vaikka kuinka taijottaisiin, siitä ei koskaan (hyvää) suojelukoiraa tule. Ja tiedän että monien korvaan tämä kuulostaa siltä että koira on vain urheiluväline ja otetaan uusi kun edellinen ei kelpaa. Aivan niinkään se ei mene, mutta minulla yksikään koira ei ole kotikoira. Haluan harrastaa, kehittyä ja edetä, mutta niissä lajeissa jotka minua kiinnostaa. Vielä ei ole meillä tullut vastaan koiraa, joka olisi pellolla niin paska ettei reenata kannattaisi ;) 

Rosita ei ole minulle tuntematon. Näin sen ensimmäistä kertaa sen ollessa 9kk ja 2017 olin paljon Rosin kanssa tekemisissä. Olen tykännyt koirasta kuin hullu puurosta aina. Tiedän suunnilleen mitä sen kanssa on tehty milläkin osa-alueella. Koira on myöskin kuvattu luustoltaan terveeksi vuosi sitten Kari Ventelällä.
Koira on ollut minulla nyt reilu kaksi viikkoa ja meidän yhteiselo on sujunut niin kivasti. Pikkuhiljaa aletaan pelaamaan samassa tiimissä ja meillä on kivaa treenikentällä. Aika näyttää mihin asti päästään.
  

perjantai 9. maaliskuuta 2018

hyllyjä saa halvemmalla ikeasta


 
...oli rakkaan Nennan kannustus kisoja edeltävänä iltana. Tosiaan, Perjantai-Lauantai välisenä yönä, lähdettiin kahden aikaan ajelemaan kohti Tamperetta. Olin ilmoittanut Riimin 3 agilitystarttiin Tampereelle. Oltiin paikalla kahta tuntia ennen kisojen alkua, joten lähdettiin juoksuttamaan koiria metsään. Kisapaikalle saavuttiin kuitenkin jo 45min ennen kisoja ja ilmoittautumisen jälkeen Riimi sai rauhassa katsella että mikäs meininki täällä on. Hetki ennen ensimmäistä rataantutustumista leikittiin keskellä kisapaikkaa eikä koira edes huomannut hälinää ympärillä. Ensimmäinen rata oli erittäin simppeli, paljon suoraa mutta ei mitään ansoja. Riimi oli lähdössä rauhallinen ja kuulolla (niinkuin aina). Rata alkoi kahdella hypyllä ja minimini suoraputkella, jonka jälkeen suora lähestyminen kepeille (jotka muuten olivat taas punaiset vihreällä nurmella..) ja vielä niin että ohjaaja oli Riimille vaikeammalla puolella. Riimi upposi toiseen väliin. Korjasin, jossa haki todella hyvin oikealle puolelle ja oikeaan väliin. Mutkaputkelta keinulle jonka Riimi suoritti lentäen ja vähän säikähti itsekin. Siitä ei kuitenkaan virhettä. Pituuden jälkeinen hyppy meni todella pitkäksi ja puomille saatiin kaikkea muuta kuin suora lähestyminen. Riimillä iski epävarmuus (lentokeinu?) ja se hyppäsi puomin ylösmenolta alas, jota ei ole ikinä tehnyt. Korjattiin se ja kehuin koiraa sen ollessa puomilla. Aika läpijuoksulla vapautuin puomilta ja koira upposi kaukaa muurin kautta mutkaputkelle. Hypyn kautta A:lle, todella hieno stoppi kontaktille! Putken kautta loppusuora ja renkaallekin osui hyvin, mitä alkuun vähän pelkäsinkin. Radalta tulokseksi 10 ja sijoitus 9. Ihanneaika oli 49 ja meidän aika oli 46.40. Aikaa meni puomin ja keppien korjaukseen, varsinkin ku puomilla annoin koiran hetken miettiä ennen uudelleen ohjausta.  

Puolen tunnin päästä olikin jo B-radan rataantutustuminen. Rata oli hyvin selvästi ykkösluokan eikä siellä ollut mitään ansoja. Luottavaisin mielin lähdettiin suorittamaan. Rata alkoi kahden hypyn suoralla, silmukkamaisesti mutkaputkella josta suora jatkui hypyn kautta A:lle. Riimi teki hienon stopin ja irtosi suoraan kontaktilta hypyn kautta mutkaputken oikeaan päähän. Muurilta putkelle ja suorassa linjassa olevat kepit, jonka ensimmäiseen väliin koira taipui helposti ja kepitti todella hyvin. Minimini putken kautta hypylle johon koira teki pienen hypyn ja kaarteen, ja ehti suoristaa itsensä hienosti pituudelle ja keinulle. Keinu oli paljon parempi, kääntyi katsomaan missä menen ja horjui takajalat alas alastulolta mutta pysyi kontaktilla niin ettei siitä virhettä tullut. Tutustumisessa mietin että tässä kohtaa virhe tulee jos tulee ja mietin vaihdanko puolta koiran ollessa keinun kontaktilta. Otin kuitenkin riskin ja koirahan kyllä meni oikeaan päähän. Edessä oli loppusuora. Hyppy, puomi ja kaksi hyppyä. Kontaktilta ei mitään virheitä. En kuitenkaan uskaltanut jättää koiraa puomille vaan otin sen mukaan suorilta ja niinhän me mentiin ohi viimeisestä hypystä. Sen piti olla nolla. Tuloksena 5 ja sijoituksena 6. Ihanneaika radalla oli 57 ja meillä meni sen suorittamiseen aikaa 43.18.

B-radan jälkeen pakka levisi täysin. Koira oli autossa hetken aikaa ja nukkuikin siellä. Kun se tuli takaisin halliin, se oli samantien kierrokset kaaksossa. Rataantutustumisen aikana se oli vielä ihan ok. Säkäluokat olikin käännetty kokonaan ympäri ja maksit olivat viimeiseinä ja Riimi vielä luokkansakin loppupäässä. Rata oli huomattavasti vaativampi kuin kaksi edellistä ja jo ensimmäisen kerran radan läpi kävellessäni tiesin että tästä ei muuta tule kun hylly. Ja niinhän se tulikin. Koiralla keitti jo lähdössä todella paljon. Alun ensimmäinen kaari meni tooodella pitkäksi ja koira meinasi alkusuoralla jo upota väärään putkeen. Sain sen kuitenkin vielä hallintaan ja hypyn jälkeinen kaari meni myös melko pitkäksi. Koira sai suoristettua itsensä mutta rymäytti muurilta kaiken alas. Puomin kontaktin alastulolta aavistuksen karkasi, sain kuitenkin ohjattua takaakierrolle hypylle ja A:lle teki hienon stopin. Aalta putkeen ja hypyn kautta kepeille (valkoiset) joissa väkisillä käänsin itseni 'oikealle' puolelle jotta onnistumiseen olisi suuremmat mahdollisuudet. Tiesin kuitenkin että näissä tiloissa koiralla vain keittää ja se ei malta edes aloittaa keppejä oikein. Ja niinhän siinä kävi. Kolmannella korjauksella käskytin koiraa painokkaammin ja sain sen kepittämään melkein loppuun asti, kuitenkin se karkasi muutama keppiväliä ennen ja haki kaukaa ihan oman hypyn. Putken kautta hyppy suoralla ja renkaasta mentiin kehikon ja renkaan välistä, en kuitenkaan jäänyt sitä korjaamaan enää sillä koira jatkoi matkaa pitkälle sen jälkeen. Pyöri yhden hypyn ympärillä ja hyppäsi kuin hyppäsikin sen oikealta puolelta, tuurilla. Sitten pakka levisi jälleen, koira haki puomille keinun sijasta ja kun käännytin sen sieltä takaisin alkoi huutaminen. Käskytin koiran maahan ja loppusuoralta suoraan koira pihalle ja puhaltamaan

Sunnuntaina reenailtiin Salossa upean valoisassa ja tilavassa Moukaripäät koiraharrastushallissa. Tokikaan ei vain keskenämme, vaan mukana oli Riimin sisaruksista 5 ja muutama muukin malinoissi. Itsehän olin kameran takana ja kuvia tallettuikin reissulta reilu 700. Riimi oli tottiksessa erittäin hyvä ja pikkuhiljaa pikkurakin kalloon on alkanut painautua seuraamisen oikea paikka. Jäävistä maahanmeno on ongelmista suurin. Se on aina vähän kaksosainen ja sitä kautta siis hidaskin. Haukusta tippuu maahan kyllä mutta seuruusta se tuntuu olevan niin haastavaa. Vartalopaine/ulkoinen pakote toimii, ja sellaisen suorituksen jälkeen seuraava suoritus on todella hyvä. Seuraavassa reenissä on suoritus jälleen hitaampi. Harmaita hiuksia tuottaa myös nouto. Hidas nosto, koiran on pakko päästä nousemaan ylösasti ennen kun lähtee takaisin. Toki tämä ehkä on vähän pilkunviilausta. Ja luovutuksen pumppaus. Patoaminen lelulle pidossa ei onnistu, sillä kapula on koiralle paljon tärkeämpi kuin lelu.

Puruissa laitettiin koiraa piilolle. Haukkuuhan se ja hyvin haukkuukin. Ärsyttävästä istumisesta piilolla on päästy eroon ja ompas se seisominen kummasti tuonut lisää asennetta haukkuunkin. Ja otteellahan se ei pumppaa ku ei anna pumpata. Yksinkertaista. Sunnuntaina tehtiin myös irroituksia. Aluksi koira tarjosi hiljaista vartiointia, mutta jo toisella toistolla se saatiin haukkumaan. Haukkuva vartiointi on ehdottomasti parempi Riimille sillä haukkuminen on sille niin 'helppoa' ja se on sillä niin herkässä. Onhan se vähä (lue* paljon) saalispimpula mutta ei se aggressiokaan kovin kaukana ole!

Eilen Riimi täytti myös kokonaiset kaksi vuotta! En jaksa nyt läperellä siitä kuinka aika juoksee ja pienestä pallerosta kasvoi iso koira. Koska kenellekäänhän se ei yllätyksenä varmastikaan tullut ;)

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

vuosi täynnä menetyksiä


Vaikka kuinka haluaisin kirjoittaa vuosi 2017 postaukseen pelkkää positiivista hypetystä ja siitä kuinka vuosi olikin elämäni paras. Kaikki se olisi valhetta. Valehtelematta voin sanoa että vuosi 2017 oli tähän asti elämistäni vuosista yksi surkeimmista. Otsikko oikeastaan kertoo aikalailla kaiken. Menetin vuoden aikana kaksi omaa koiraani. Kaksi on tässä tarkoituksessa aivan liian suuri luku. Menetin yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Muidenkaan peruskouluaikojen ystävien kanssa on yhteydenotto lähes kokonaan loppunut. Kaikki nämä menetykset ovat mielessäni joka ilta ennen kuin nukahdan ja ensimmäisenä aamulla kun herään. Samalla mielessäni on kysymys miksi? johon olen miettinyt paljon vastausta mutten sitä koskaan mistään saanut. Miksi juuri minulta vietiin pois ne asiat joita eniten rakastin?
Vaikkei kukaan koskaan voi korvata mennyttä, tutustuin Kajaanissa ollessani sellaisiin ihmisiin joiden kanssa toivon pysyväni ystävinä pitkään. Myös koirapiireissä olen saanut tutustua toinen toistaan upeisiin ystäviin. 

Olen pitkin vuotta blogiin (erittäin epäsäännöllisesti)  ja instagramiin (vähän aktiivisemmin) päivitellyt meidän treenejä, kisoja ja koulutuksia, joten niitä en jaksa tähän postaukseen sen kummemmin avata. Sanottakoon kuitenkin sen verran että Riimi korkkasi vuoden aikana 3kisakirjaa. Ensimmäisenä agilityssä vain päivä sen jälkeen kun saavutti kisaiän. Kolme rataa ja hienosti kolme hyllyä. Kontaktit, irtoaminen ja lähdöt toimi. Rimoja lensi ja kepeille ei osuttu ollenkaan ja sen jälkeen kepit ovatkin olleet erilaisten kulmien ja lähestymisien kanssa tehotreenissä. Toisena vain pari viikkoa agilitykisojen jälkeen BH-koe joka meni ylivirittyneestä koirasta huolimatta kirkkaasti läpi erinomaisine arvosanoin. Myös yhdessä TOKO-kokeessa pikkuräkänaama ehti käymään ja toi sieltäkin upean rivin pisteitä kotia. Linkki videoihin. Riimi kävi keväällä myöskin luustokuvissa eläinlääkäri Kari Ventelällä. Tuloksena C/C, 0/0, LTV1 ja VA0. Ventelä lausui epävirallisesti olat, polvet, SP0 ja kaula/niskan alueen terveeksi. Lonkat ovat C:t vain löysyyden takia eikä niissä ole rikkoa ollenkaan.

Vuoden aikana treenattiin ennätysmäärä etelässä. Vuoden kohokohta koiraharrastuksessa oli Heinäkuussa Lapuan karhunmäessä viikon kestävä SPKL maalimiesten kesäleiri. Olimme leirillä koko viikon molempien koirien kanssa. Loppujen lopuksi Havulle tehtiin vain kaksi oppilastreeniä ja muuten sitä treenattiin iltasella omalla porukalla. Oli ihan huippua olla viikko samanhenkisten ihmisten kanssa, jutella, pohtia, valvoa yömyöhään ja mikä parasta, syödä hyvin. Muutamia isoja kisoja käytiin myös katsomassa. PK-SM Elokuussa Paimiossa ja Lokakuussa Hyvinkäällä belgianpaimenkoirien IPOn rotumestaruudet. Molempien kisojen kohdalla lähdin etelään jo kisoja aikaisemmin auttamaan viimeistelytreeneissä niin pellolla, kentällä kuin kisapaikallakin.

Mitä sitten tarkoitti yllä mainitsemani Kajaani? Hain keväällä yhteishaussa Kajaanin Seppälään eläintenhoitolinjalle. Kesällä sain tietää päässeeni kyseiseen kouluun sisään ja muutimme Havun kanssa Elokuun alussa koulun asuntolaan. Havulla meni aikaa sopeutua asumaan niin monen vieraan ihmisen kanssa. Huonekaverini vieressä se öisin kuitenkin vietti alusta asti paljon aikaa. Koulussa meillä alkoi heti työvuorot ja pääosin koulu oli sitä. Kolmen viikon jaksoissa navetalla, tallilla ja koirahoitolalla. Tunteja luokassa oli vähän ja Havu sai olla tunneilla mukana joka kummasti piristi myös itseäni tylsillä luokkatunneilla. Saatiin koululta peltoja jäljestykseen, sillä meillä oli syksylle merkattuna kalenteriin kaksi FH-koetta, joista valitettavasti molemmat jäivät väliin. Toisella kerralla ohjaajan sairastaessa myyräkuumetta ja toisella koiran loukkaantuessa. Jäljestettiin kuitenkin paljon, niin pelloilla kuin tarkkuutta ja esineitä puistonurmikoilla ympäri Kajaania. Tottista alettiin myös treenaamaan Jenniinan ja hänen pikkumusta grontun kanssa, mistä olenkin laittanut instagramin ja youtuben puolelle videoita/kuvia. Kuitenkin myöhemmin syksyllä tajusin ettei tämä välttämättä ole se koulu missä haluaisin viettää kolme vuotta elämässäni. En sen tarkemmin ala nyt kertomaan mitään, mutta Lokakuun alussa allekirjoitin eropaperit ja muutin takaisin kotiin. Aloitin aika pian täällä kotini lähellä maaseutuopistolla opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi ja täällä todella olen tykännyt olla. Muutaman kerran olen käynyt Kajaanissa muuttoni jälkeen ja Jenniina on käynyt Daran kanssa täällä ja toivottavasti viimeistään hiihtolomalla me jälleen treenataan. Täällä, Kajaanissa tai jossain muualla mihin päädytäänkään lomalla.


Lauma siis pieneni vuoden aikana kahdella. Vuoden alussa olin valmistautunut siihen että jossain vaiheessa Pippa lähtee kivuttomaan paikkaan haukkumaan maalimiehiä ja noutamaan palloja. Mutta että myös Taiga. Se todella tuntui jo liialta. Toukokuussa Pippa itse kertoi että nyt. Ei tarvinnut arpoa, ei miettiä. Kuunnella vain koiraa ja tehdä niinkuin se pyytää. Se kantoi palloa viimeiseen asti ja jo melkein rauhoitettuna se jaksoi kerran vielä räsähtää autosta ohi kulkevalle miehelle. Se oli Pippa isolla peellä ihan loppuun asti. Kesä tuntui oudolta. Kun auto pysähtyi parkkipaikalle se ei alkanutkaan heilua ja pitämään mekkalaa. Ei edes treenikentäntietä ajaessa. Kukaan ei kertonut vieraille että meidän autoon ei kosketa. Aina hetken kuunteli sitä hiljaisuutta ja mietti hetken että muistiko sitä koiraa ollenkaan ottaa mukaan treeneihin? Tarhassa oli hiljaista eikä kukaan edes jahdannut autoja.
Joulukuussa aivan yllättäen Taiga meni romahtaen huonoon kuntoon. Se rupesi saamaan epilepsia kohtauksia jotka kohtaus kohtaukselta paheni ja pitkittyi. Lopulta se sai kohtauksia lyhyellä aikavälillä ja se ei niiden välissä palautunu ollenkaan. Jälleen tilanne jossa ei tarvinnut arpoa, eikä miettiä. Se ei enää kävellyt itse autoon mutta eläinlääkärin pihassa se jaksoi vielä hieman kävelläkin. Taiga sai vielä viimeisen kohtauksen jo rauhoituksien läpi. Lopulta se rauhoittui syliini ja tiesin että se suojelisi minua vielä siihen viimeiseen hengen vetoon. Paras ystäväni ja opettajani nukkui syliini ja pääsi tuhkana tuulen mukana <3


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

'Tavoitteeni ei ole BH tai IPO1...'


Olen henkeen ja vereen suojeluharrastaja. Koiramaailman kuningaslaji kaikkine haasteineen ja osa-alueineen on kaapannut mukaansa ihan täysin. Koskaan ei ole valmista ja kokeissa onnistuminen on kiinni niin pienestä. Milloin peuranjäljet pilaa jäljen viimeisellä 10metrillä, vinoon heitetty kapula tottiksen tai viimeinen irroitus viimeisessä jälkivartioinnissa purut. Tai vaihtoehtoisesti voi onnistuminen tapahtua vuoden tärkeimmissä skaboissa. Vihdoin on onnistuttu esittämään ehjä kokonaisuus ja kaikki osa-alueet toiminut niinkuin viimeistelytreeneissä. Suojelu lajina ei ole koskaan pelkästään koiran ja ohjaajan laji. Vieraita jälkiä ei treenailla yksin, tottikseen tarvitaan elävää peiliä tai eteenmenopalkan juoksijaa. C-osasta ei lienee tarvitse edes sanoa. Maalimies on aika iso sana. 

Olen hyvin tavoitteellinen harrastaja lajissani. Tai oikeastaan kaikessa mitä teen. Tavoitteeni ei ole BH tai IPO1, tavoitteeni ovat maailmalla. Suojelumaailmassa sinne pääsemiseen ei riitä halu päästä sinne.  Tarvitaan potentiaalinen koira sekä maalimies jonka kanssa ohjaaja yhteistyössä treenaa koirakon tavoitetasolle tai ainakin sitä kohti. Tällä hetkellä minulta puuttuu molemmat näistä tarvittavista tekijöistä. Minulla on ainoastaan tavoite ja halu päästä tavoitteeseeni, mutta ei reittiä sinne. Tämä hetken harrastaminen muistuttaa sunnuntaiharrastelua. Meillä ei ole lähellä maalimiestä joka osaisi treenata koiraani. Pääsemme treenaamaan harvoin puruja ja vaikean koiran kanssa niitä tarvitsisi paljon enemmän, jotta tapahtuisi oikeasti kehitystä ja että pääsisimme etenemään kohti tavoitteita. Toisekseen tiedän että tuollaisen koiran niinkuin Havu on, pääkoppa ei tulisi kestämään elämän mittaista suojelukoiran uraa. 
Suuuuri kiitos kaikille niille monille (kymmenille) meidän kanssa treenanneille maalimiehille. Havun kanssa treenaaminen on ollut erittäin opettavaista ja kaikilta maalimiehiltä on saatu näkökulmia Havun treenaamiseen ja niitä kaikkia näkökulmia on ollut mielenkiintoista kuunnella ja nähdä. Kiitos!

Koirani Havu. Tuo maailman rakkain ja vaikein otus, jonka kanssa oli tavoitteita jo ennen se syntymää. Joka on äärettömän lahjakas jäljellä, mutta kaikki muu on tavalla tai toisella tietynlaista taistelua. Sen pehmeys, hektisyys, epävarmuus, hermostuneisuus yhdistettynä ohjaajaan joka on hermoiltaan ja hektisyydeltään vähintäänkin yhtä huono, ei ole hyvä yhdistelmä. Vaikka treenaankin tavoitteellisesti ja välillä verenmaku suussakin, Havu on koira jonka kanssa haluan että harrastaminen on meistä molemmista mukavaa ilman ylimääräistä tappelemista, se kun ei palvele ketään. Me voimme tehdä yhdessä sitä mistä molemmat nauttii, me siis jatkamme jäljestyksen parissa ja jätämme puruhommat muille harrastajille. Harrastajille joilla on tavoitteet, halu päästä sinne sekä sinne pääsemiseen tarvittavat tekijät.

Minulla on käsissä loistava jälkikoira ja tavoitteet siellä puolella on maailmalla.  Tiedän että Havun kanssa yhdessä me pystymme mihin vain   

rakastettu on oikea nimesi <3

torstai 22. kesäkuuta 2017

kohti koetta


Kyllä jäljestäminen vaan on niin kovin kivaa hommaa. Koira on elementissään ja kaiken lisäksi ohjaajakin nauttii suunnattomasti talsia hiljaisella pellolla ja katsella koiran loistavaa työskentelyä. Havun kanssa on tämän kevään/kesän aikana menty aivan valtava harppaus jäljellä eteenpäin. Viime syksynä jäljellä oli ruokaa vielä melko paljon ja ainoastaan tyhjiä rytmityksiä siellä täällä. Tänä keväänä on siirrytty ruuattomiin jälkiin ja pituuttakin lisätty pisimmillään reiluun tuhanteen askeleeseen. Eikä nopeasta edistymisestä ole koiran työskentely kärsinyt ollenkaan, päinvastoin. Mitä enemmän jäljelle haastetta laittaa, sitä tarkemmin koira siellä työskentelee. Eikä vireestä tai motivaatiosta ole minkäänlaista vajetta. Välillä koira tahtoo olla hitusen liian korkeassakin tilassa, mutta pääsääntöisesti pysyy siinä korkean ja liian korkean rajalla. En ole viretilaan halunnut puuttua, sillä vietikästä koiraa katselee aina ilolla. Varsinkaan kun sen tarkkuus ei korkeasta vietistä kärsi. Koira on mullalla ihan aavistuksen parempi mitä se on rehulla/ruoholla, joten nyt meillä onkin tehotreenissä kaikki muut paisti multa alustat. Lähiaikoina olen tehnyt jäljellä selvän alustanmuutoksen (multa ja ruoho) eikä ne tuota Havulle minkäänlaista ongelmaa. Piikkejä on myös tehty sillä ysikympin kulmat alkavat olla jo liian helppoja. Piikit koira ajaa tasaisen varmasti, ehkä hieman varmistelee eikä oikein luota itseensä. Sen takia olenkin laittanut jonkun vahvisteen (ruokaa yleensä, joskus jopa esineen joka on koiralle ruokaa arvokkaampaa) ihan 5-15 askeleen päähän kulmasta. Koko kulmaa en ala nakittamaan sillä silloin koira on vain syömässä ja ikäänkuin unohtaa työskentelyn. Joskus myös 5-10 askelta ennen kulmaa on muutama ruoka joka vähän hidastaa koiraa. Esineillä olen alkanut pilkkua viilamaan ja ajattelin tehdä muutaman ihan esinejäljen kujalle, niin että se ilmaisisi suoraan. Suunnattoman ärsyttävän tavan on ottanut käyttöön odottaakseen palkkaa, että maahanmentäessään kääntyy minua kohti ja on ihan jousilla lähdössä lentoon. Ja on siis tässä kohtaa ihan mutkalla eikä likikään suorassa. Vinoista ilmaisuista en koiraa palkkaa vaan siirrän esinettä eteenpäin niin, että koira ilmaisee sen uudestaan suoraan ja saa korjatusta vain kehun. Jäljellä on tällöin paljon esineitä niin että koiralla varmasti on mahdollisuus onnistua itse ja saada siitä palkka. Keskittymistä esineen suuntaan täytyy siis treenata ja sitä suoruutta. Mutta ne on pikkuseikkoja enkä usko että ovat kovin vaikeita korjattavia kun koiralla on motivaatiota niin paljon niin sitä pystyy oikeasti kouluttamaan. Paalulta lähtee varmasti ja tasaisesti sekä esineiltä jatkaa jälkeä erittäin hyvin. Tämä kesä keskitytään erityisesti jälkeen, sillä näillä näkymin meillä on reilun kuukauden päästä näytönpaikka FH-kokeessa. Salainen haave olisi saada syksyn aikana myös FH2 ykkönen, niin se olisi sitten ensivuonna jo valio ;)

Tottiksesta ei ole käytännössä mitään kirjoitettavaa. Otettiin meille aivan liian iso takapakki Keskiviikkona ampumisissa. Päivällä treenattiin kentällä, otettiin seuruuta yksi pätkä joka oli Havuksi hieman laiskahko mutta ei kuitenkaan huono. Lisäksi kokeiltiin ensimmäistä kertaa ikinä A-este noutoa joka oli todella suuri positiivinen yllätys. Aluksi ajattelin että meidän todella täytyy aloittaa ihan pienistä mutta koira tasantarkkaan tiesi mitä oli tekemässä. Se kiipesi, teki hienot iskut ja kiipesi vielä takaisinkin. En ottanut luovutusta tähän vielä vaan palkkasin ikäänkuin läpijuoksuna. Muutama loivemmalla esteellä ja lopuksi kisakorkeudella yksi nouto, eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa. Näiden jälkeen vieraassa häiriössä, minun ollessa piilossa, lähemmäs puolentunnin paikkamakuu ja koira makasi koko ajan tarkkaavaisesti ja vaihtamatta asentoa. Joten paikkamakuu ei todennäköisesti tule olemaan ongelma, mikäli ampumiset nyt saadaan kuntoon. Illalla tosiaan muutama treenaaja halusi ottaa ampumisia kentällä ja ajattelin että jos vien Havun kentän laidalle makaamaan ja kuitenkin olen siinä suhteellisen lähellä, etten aivan mene kauas. Jokaisen laukauksen kohdalla koira otti paniikkiritolat, onneksi mulla oli liinan pää kädessä eikä päässyt sitä pidemmälle. Voitte vain kuvitella sitä vitutuksen määrää siinä vaiheessa. Koiralle on ammuttu ennenkin. On ammuttu kentällä ja on ammuttu kotona, useamman kerran. Eikä se ole ikinä niihin reagoinut millään tavalla. Se on ollut uudenvuoden aikaan niin ettei se ole kuullut pamauksia ollenkaan, joten se ei ole voinut niitäkään säikähtää. Koira kuitenkin palautui paukkujen jälkeen, se saalisti ja sai runkotyynyn jota kantoi todella kauan ja purki siihen itseään. Tehtiin vielä koppeja tyynyyn ja teki kyllä hienoja koppeja. Eikä muutenkaan jäänyt huonoon tilaan vaan palautui kyllä täysin ja oli vapautunut kyllä lopuksi. Nyt sitten lähdetään siedättämään paukkuihin. Paljon paukkuja, joka päivä ja aluksi niin kaukaa ettei reagoi. Sieltä sitten lähteä hiljalleen tulemaan lähemmäs ja lähemmäs. Hiljaa hyvä tulee. Välillä oikeasti miettii että miksi juuri omalle kohdalle sattui näin haastava koira? Haastava koira kaikessa, niin arjessa kuin kentälläkin, ihan kaikella tapaa. Meillä ei nyt onneksi kokeisiin tälle kaudelle vielä ole tarkoitus mennä, sillä C-osa on jonkunverran vielä keskeneräinen ja tämä paukkuhässäkkäkin vaatii oman aikansa. Ja haluan koiran kolmoseen valmiiksi ja vasta sen jälkeen käydä ykkönen ja kakkonen ikäänkuin peräkkäin pois alta ja sitten alkaa oikeasti kisaamaan. Onneksi FH:ssa ei ole tottista :P