keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Koira täytteine päivä ja paljon kuvia

heippa (:

tänään oli oikea koirapäivä. päivällä ei tehty even kans mitään, ja 17:17 eve lähti kotiin. no 17:30 lähdettiin raahen ja tasan kuuelta oltiin käpiksessä. siellä oli siis möllicup jota itse kuvasin kun en halunnut mennä kokeeseen.
Saran ja äitin koe meni ihan  hyvin (:





no kokeen jälkeen, ensin treenasi äiti saran kanssa metriä ja noutoja ja muutaman nouto hypyn, sekä aa-esteitä.  ja kuvasin siis myö sitä.










lopuksi treenasi Taigaa ja voi että kun meillä molemmilla oli hauskaa. Oli kyllä aivan huippua ! otin eka kapulaa kun Taiga ei sitä oo millään mielellään pitänyt suussa varsinkaan kun koira on paikallaa, kyllä se sitä liikkeessä pitää mutta ei jos on paikallaan. no tänään se sitä kyllä piti ja pitikin hyvin !





no kapula-juttujen jälkeen alettiin hyppimään. onnistu ja ei sitten ihan onnistunut :D mutta en suuttunut, pidemminkin nauroin vain :3 hassu koira ♥ 
hyppäs ihan hyvin, mutta sitten see jääminen sinne. joskus tulee ylinmääräisiä lenkkejä, joskus liikutaan vähän ja joskus hypätään takaisin. Ja useimmiten onnistutaan. 



hyppelyiden jälkeen otin luoksetuloa. korjattiin vähän vinoutta ja otettiin sellaisia lyhempiä pätkiä. onnistu kivasti, ja oli kyllä kivaa.


no sen jälkeen seurailin ja sitten otin kaikki esteet läpi (metri, a-este ja kisa a-este ) no eipäs niissäkään mitään ongelmaa ollut, eikä oo koskaan ollutkaan. (kuvat kisa-aalta )




tämän jälkeen suuntasimme pipan agilitytunnille, ja voi että käyttäytyi pentu hienosti (:








nyt ei tannut ihan olla järjestys oikea :D

juu, tässäpä tämä nyt oli. oliko tässä liikaa kuvia vai oliko tämä hyvä näin ?
muistakaa painaa noita tykkäsin ja en tykännyt nappeja tuolla alhaalla !!

♥:llä Veera, Taiga, Sara & Hippa hentu ! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti