lauantai 15. kesäkuuta 2013

Robin on PARAS ♥

heei ! (:

näin on tämä päivä takana ja oli kyllä superhyper ihanaa ♥





aamulla heräsin noin 11 aikoihin ja menin melkein suoraan suihkuun. aamu meni melko nopsasti ja yhden aikoihin lähdettiin kohti oulua.



 ei juurikaan jännittänyt koska ajattelin että sieltä kaukaa ei näe mitään. no kun oltiin perillä kello oli vartin yli kaksi. eli robinin keikkaan oli aikaa vielä vajaa puolitoista tuntia. no lavan edessä ei ollut juurikaan ihmisiä eturivi tietenkin oli ihan täynnä mutta ei siinä lavan ympärillä vielä siinä vaiheessa älytttömästi ollut porukkaa.


mentiin sinne porukan taakse ja siitä näki loistavasti koko lavan. lähdettiin kävelemään ja ei siellä oikeen mitään ollut joten lähdettiin takaisin lavan eteen. siinä sitten odotetiin. kohta oli enää tunti ja ei siinäkään vaiheessa ollut vielä älyttömästi porukkaa. no keikkaan oli enää vartti (15min) ja tuntu että sinne kuoli. siinä vaiheessa siellä oli noin 7 500 ihmistä ja ei nähty ellin kans MITÄÄN. keikan alkaessa eli kun Jimi tuli lavalle ja jotain siinä sano että pidetään huoli pienemmistä faneista niin siitä lähti pari tyyppiä niin sitten näky ihan hyvin. sitte alko huuto. piti huutaa varmaa kolme kertaa, aina vain lujempaa ja sieltä se tuli. en uskonut että se oli Robin. en vain kertakaikkisesti uskonut että se oli Robin. siinä meni aikaa, varmaan 10 minuuttia ennenkuin tajusin että se oli oikeasti Robin. Robin. ensimäinen biisi oli Chillaillaan ja kyllä se oli kerrassaan mahtava ! ♥ 



kaikki biisit oli ihan mahtavia ♥ 

aluksi ajattelin että, nojoo miten niin joku fiilis. robin tulee lavalle vetää biisit ja son moro ! mutta....
keikan alkaessa se FIILIS se TUNNELMA ei sitä voi sanoin kuvailla, ei sitä vaan voi ♥ Aivan huikeeta, aivan parasta ♥ ja oli aivan käsittämättömän IHANAA ja PARASTA ♥ KIITOS! seuraavaa keikkaa odottellessa ;) ♥

2 kommenttia: