perjantai 9. lokakuuta 2015

Kysymyksiä saa laittaa!


Edellisestä kysymyspostauksesta on todellakin jo aikaa, joten nyt olisi aika pistää sellainen pystyyn! Joten jos on jotain kysyttävää saa kysyä kaikkea maan ja taivaan väliltä mutta kuitenkin hyvän maun rajoissa. En laita mitään aikarajaa, vaan vastailen sitte ku siltä tuntuu/ehdin/jaksan. 

Lisäksi Kirsi järjestää blogissaan shepherday arvonnan jossa palkinota todella tarpeellisia juttuja näin syksyn ja pimeyden tullessa. Käykäähän kurkkaamassa!

Tänään kävin uhkarohkeilemassa ja hain pyöräni vajaan 2kilometrin päästä molempien koirien kanssa. Kävelin sinne ja aluksi ajattelin että kai se pitää taluttaa takaisin mutta aattelin silti kokeilla pyöräillä ja sehän onnistu paremmin ku ajattelin! Molemmat ravaili (tosin, Taiga käveli ku mentiin melko hitaasti Havun kans) nätisti vierellä eikä Havukaan yrittäny itsaria hyppäämällä pyörän eteen vaikka ensin niin ajattelinki.
Huomenna meidän kerho järjestää BH:kokeen ja siellä olen ohijuoksijan roolissa. Janette ja Siruki ilmoittautu ku tarpeeksi tsemppas. Eilisissä reeneissä Siru oli kyllä ihan mielettömän hieno! Varmaan oikeesti parhain seuraaminen mitä ikinä oon pikkukoirilla nähny. Kaikki nyt peukut pystyy Jiille ja Ässälle!   

Mutta joo, jaarittelut sikseen ja KYSYMYKSIÄ TULEMAAN! 

7 kommenttia:

  1. Miten päädyit saksanpaimenkoiraan ?
    Asia, jossa olet mielestäsi onnistunut parhaiten koiriesi kanssa ?
    Tärkein asia, mitä koirasi ovat sinulle opettaneet ?
    Jos koirasi osaisivat puhua, mitä ne sanoisivat ?

    VastaaPoista
  2. Mikä rotu, jos ei saksanpaimenkoira?
    Kuinka korkea Havu on?
    Onko Havu ollut helppo vai vaikea pentu?
    Parhaat asiat koirissasi?
    Mitkä asiat miellyttävät eniten ulkonäöllisesti koirissasi?

    Ja onpas Havu jo iiiso :>

    VastaaPoista
  3. Aijotko alkaa isona kasvattamaan jotain koirarotua? Mitä?
    Voisitko ottaa itsellese seka -tai näyttelylinjaista koiraa?
    Ovatko koirasi sinulle ystäviä vai harrastuskavereita?
    Olisiko sinulla koiria jos et harrastaisi niiden kanssa mitään?
    Kuinka monta koiraa kerrallaan olisi ihan maksimi?
    Tarhassa vai sisällä?
    Haluatko isona kaikki koirasi asumaan sisälle vai tarhaan?

    VastaaPoista
  4. Mikä rodussasi (käyttis) on parasta?
    Mitä vaatisit käyttissakun omistajalta?
    Millaiselle ihmiselle suosittelisit sitä?
    Omistat vain narttukoiria, miksi?
    Voisitko joskus ottaa uroskoiran?
    Lemppari koiraharrastuslajisi?

    Tuossa nyt jotain kysymyksiä t. haaveilen joskus suojelukoirasta talossani :D

    VastaaPoista
  5. Mikä on mielestäsi sopiva määrä koiria (omakohtaisesti)?
    Onko lajia jota et kuvittelisi harrastavasi koiriesi kanssa?
    Mikä rotu on sellainen jota et ottaisi ikinä?
    Onko jotain pikkukoirarotua jonka voisit ottaa?
    Mikä Taigassa on parasta?
    Entä Havussa ja Pipassa?

    VastaaPoista
  6. Mitä arvostat jokaisessa koirassasi?
    Mitä koirarotua et voisi kuvitella itselläsi?
    Vahvuutesi Taigan, Havun ja Pipan kanssa?
    Voisitko kuvitella omistavasi jonkin pikkukoiran?
    Mitkä sinulle vieraat koiraharrastukset kiinostavat sinua?
    Jos ette olisi päätyneen saksanpaimenkoiriin, niin minkälisiä koiria teillä luultavammin olisi nyt?

    VastaaPoista
  7. Minkälaisia/minkä merkkisiä takkeja sulla on?

    VastaaPoista