lauantai 14. marraskuuta 2015

Vastauksia ja haastamista


Heissan!  Celestia haastoi meidät tähän perinteiseen '11 kysymystä, 11 haastettua' haasteeseen, joten kiitos hänelle! En oikein tiedä tykkäänkö vai vihaanko haasteita. Toisaalta niihin on kiva vastailla (ainakin jos on kivoja kysmyksiä) mutta välillä tuntuu että pakko jättää väliin. Nyt kuitenki teen tämän kun Celestia oli keksiny tosi kivoja kysymyksiä.

1. Mikä sai sinut valitsemaan juuri sen rodun/rodut, mitä sinulla on nyt kotona? Oletko tyytyväinen valintaasi?
- Saksanpaimenkoira. Rotu jota en itse valinnut mutta silti rotu mitä en koskaan vaihtaisi. Tosiaan. Vuonna 2009 kun olin itse laskelmieni mukaan 8.vuotta meidän ensimmäinen koira Sara tuli meille. Äidille harrastuskoiraksi. Söpö ja ihana pieni karvapallo sulatti heti kaikkien sydämmet. En itse tehnyt juuri mitään Saran kanssa, ehkä välillä leikittiin pihalla ja kuvailtiin. Innostuin koirista paljon ja 2010 meille tulikin Taiga joka taas sattumoisin oli saksanpaimenkoira ja jonka sain itselleni agilitykoiraksi sellaisesta kauan haaveileenani. Edelleen kisa ja harrastuskoiranani vaikkakin mukana kasvaa käyttölinjainen saksalainen niihin lajeihin mitkä minua kiinnostaa mutta lajeihin joihin Taigasta ei ole.

2. Mikä oli ensimmäinen käsky jonka opetit koirallesi/koirillesi, miksi?
- Taigalle opetettiin 'istu' jo silloinkun kasvattajalle sitä mentiin hakemaan. Se ei siihen montaa toistoa tarvinnut ja osasi sen jo ennenkuin kotona oltiin. Havulle varmaankin 'maa' koska istuminen tuli sille aikanaan ihan luonnostaan eikä sitä juurikaan tarvinnut opettaa.

3. Mitä mieltä olet oman rotusi/rotujesi kasvatuksesta, onko jotain mihin haluaisit muutosta jalostuksessa?
- Mielestäni saksanpaimenkoirien jalostus on menossa hyvään suuntaan sillä taas on tulossa takaisin suoraselkäiset ja kaunis rakenteiset saksanpaimenet eikä ne sammakot oo enää niin kovinkaan uutta muotia. 

4. Onko koirallasi/koirillasi ollut ongelmakäyttäytymistä, jos on niin mitä?
- Pipalla nuorempana/ennen sterilisaatiota oli melko pahakin koira ja ihmisagressio käyttäytyminen mutta sterilisaation jälkeen ihmisagressiivisuus on hävinnyt lähes kokonaan. Vieraita koirihan se vihaa mutta tulee toimeen esim. Helin koirien kanssa sekä joidenki uroksien. Ja Havunkin kanssa ainakin vielä. 
Taiga huutaa vieraille ihmisille nimenomaan miehille koska tämänvuoden alussa sille kävi todella ikävä vieraan miehen kohtaaminen josta en sen enempää halua blogissa kertoa. Havu käyttäytyy hyvin!
 
5. Mieleenpainuvin onnistuminen koiran kanssa?
- Taigan kanssa varmasti se viimene ykköne. Toki kaikki kisat mistä on saatu ykkösiä on ollu hienoja kokemuksia mutta nimenomaan tämä viimeinen jota on kaikkein eniten odotettu ja josta saatiin 13pistettä vaille täydet, plus tuomarilta sellaiset kommentit että vieläkin hymyilyttää. Se oli hieno fiilis!

6. Haluaisitko itse joskus kasvattajaksi?
- Ehkä. Haluaisin joskus tottiskouluttajaksi sekä harjoitusmaalimieheksi ja sivussa kasvattaa todella pienimuotoisesti käyttösaksalaisia. Mutta se jää nähtäväksi!

7. Harrastatteko jotain lajia, mitä ja miksi? Haluaisitteko harrastaa jotain lajia?
- Tottakai. Minulla ei varmasti olisi yhtäkään koiraa jos en niiden kanssa jotakin tekisi. Taiga oli alkujaan agilitykoira jossa kilpaili viiden startin verran maksi1:sissä. Tällä hetkellä TOKOkoira ja siinä saavuttanut tämän vuoden aikana TK1 koulutustunnuksen. Lisäksi olen käynyt sen kanssa BH:kokeen tänä vuonna. Taiga juoksee myös viestiä ainakin vielä ihan harrastusmielessä mutta ihan salaa haaveilen joskos se joskus juoksisi PAVI1. 
Havun kanssa jälestetään ja toivottavasti tulevaisuudessa purraan maalimiestäkin.
Pippa ajaa FH-jälkeä ja on tänä vuonna tehnyt BH:n.

8. Pahin asia, jota koirasi on rikkonut?
- Jaa a. Pentuaikoina Taiga söi useita kymmeniä vetoketjuja vaatteista. Se söi kaikki takkien, kenkien, housujen vetoketjut ja muut kovat osat. En yhtään tiedä mikä olisi pahin mitä se on hajottanut. Havu on tuhonnut lähinnä pehmoleluja ja kaikkea muuta ei niin tärkeää.

9. Oletko tyytyväinen koirasi arkitottelevaisuuteen?
- Olen. Taiga on hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa, remmissä ja irti. Havu käyttäytyy myös hienosti ja on kuulolla kokajan sekä tottelee kyllä.

10. Oletko käynyt koirasi/koiriesi kanssa näyttelyssä?
- En. En ole yhtään näyttelyihmisiä mutta tarkoitus olisi noille molemmille se H:hakea jos Havu vaikka joskus olisi valio;)

11. Tämän vuoden paras hetki/muisto?
- BH, TK1, Havun hakemisreissu. Paljon on parhaita hetkiä mutta ainakin nuo. Hieno vuosi
  

Sitte meidän kysymykset! Oon tosi huono keksimään mitään kysymyksiä mutta koitetaan nyt jotain saada raapustettua:

1. Miksi päädyit ottamaan koiran juuri siltä kasvattajalta mistä se on? Oliko sinulla sen lisäksi muita vaihtoehtoja?
2. Uros vai narttu? Miksi?
3. Onko koirasi helppo kuvattava? Kuvaatko mielummin riehuvia vai paikallaan olevia koiria?
4. Onko jotain lajia missä et voisi kuvitella sinua ja koiraasi?
5. Haluatko että tulevaisuuden ammattisi liittyy koiriin / eläimiin?
6. Mikä kuva on sellainen mitä et koskaan halua menettää? Miksi?
7. Onko sinulla jotain koiratarvike merkkiä jota erityisesti suosit ja joka menee muiden edelle? Miksi juuri se?
8. Onko sinulla treeneissäsi joku 'vakkarikuvajaa'? Kuka se on ?
9. Jos sinun pitäisi nyt alkaa harrastamaan (koira) lajia joka on sinulle täysin uusi, mikä se olisi? Miksi?
10. Harrastatko mitään muuta koiraharrastuksen lisäksi?
11. Mikä on maksimi määrä koiria kerrallaan?

Haasteen meiltä saa:
Pieni ja urhea belgialainen  

ps. Sofia ja Janette ei saanut erillistä haastekommenttia blogiin koska toisella oli blogi piilotettuna ja toisella ei voinu uusimpaan kommentoida joten uskon että rakkaat ystäväni tämän postauksen luette ja huomaatte että me ollaa teit haastettu!! hahaa, tykkäsitte tai ette

8 kommenttia:

  1. Hih kiitos hyvistä kysmyksistä :D jos ei haittaa laitan nää kysymykset sit samaan syssyyn sen kysymyspostauksen kanssa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kysymyksistä, ei mitään läpihuutokysymyksiä. Täytyypä heti aloittaa pohtiminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs mitään! Kiva että otit haasteen vastaan:)

      Poista
  3. Hihii! Tunnen itseni ihan erityiseksi, että vastailit minun kysymyksiin! ^^ Minua itteeni kiinnostaa kovasti käyttis sakemannit. Ehkä lähinnä siksi, että niillä on se suora selkä (vaikka kieltämättä näyttikset menossa parempaan suuntaan) ja niissä esiintyy sitä IHANAA harmaata väriä, jota en voi vastustaa! Kyllä itselle tulee ihan varmasti vielä joskus käyttis, kunhan rahkeet riittää. Ihan ensimmäiseksi koiraksi, kun sellaista ei viitsinyt hankkia, kun järkikin sanoo, että tarvii olla enemmän kokemusta ja tilaa.. :D Tosin en tiedä, onko käyttikset haasteellisempia kuin nuo näytöt. Kai niillä on vissiin enemmän energiaa (mutta voiko sitä sitten sanoa haasteellisemmaksi)? Jokatapauksessa, kivoja vastauksia olet saanut aikaan. Riitti hyvin luettavaa ennen nukkumaanmenoa. ^^,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua, ihana että joku tosiaan tykkää seurailla blogiani ❤

      Samoilla linjoilla ollaan, harmaa väri koirassa on kyllä varmasti parhaimpia värejä ja nimenomaan se saksanpaimenten harmaa, hih. Joo, ehkä todellakin olisi seisottu peukalo keskellä kämmentä jos esimerkiksi Pippa olisi ollut ensimmäine koira meillä. Näyttökoirat ovat ehkä hieman pehmeämpiä ja muutenki jollain tapaa helpompia. Ei ota nokkiinsa pienistä virheistä ja ainakin Sara oli sellainen että se yritti aina, ihan aina. En siis tietenkään tarkoita että käyttölinjaiset ottaa nokkiin mutta you know :D Sellasia helppoja lussakoita ainaki nuo meijjän Sara ja Taiga ollu.
      Käyttölinjaisissa sitte enemmän kovuutta ja terävyyttä, ainaki näin omalla kokemuksella voin näin sanoa. On näillä myös energiaa vähän toisella lailla. Taigaa ei haittaa muutaman päivän olohuoneessa nukkumiset kun taas Pippa joka nyt tarhansa sisätilassa ollut muutaman päivän häntänsä takia ja remmissä käy ulkona niin hohhoh, lentoon se oikeesti lähtee. Mutta huippukivoja koiria kyllä, ainaki nämä miun omat:)

      Poista