perjantai 4. joulukuuta 2015

Luukku 2




Blogissa oli viikon ajan kysely siitä että minkä erikoispostauksen te lukijat haluaisitte. Postaus missä kerron miten olen opettanut Havua voitti ja sai yli puolet äänistä. En saanut tätä valmiiksi aikaisemmin joten tämä tuli nyt vasta tänne joulukalenteriin. Yritän nyt tehdä tästä postauksesta mahdollisimman hyvän, tottakai, vaikka tuntuu että tämä on vaikeeta ku oon tosi huono miettimään että miten kerron eriasiat. Nooh, aloitetaan!

Havuhan tuli minulle siis vasta 11viikkoisena joten sen kanssa ei minkään opettelua ole aloitettu siellä 7-8vk ikäisenä niinkuin yleensä pennun kanssa aloitetaan. Kasvattajalla oli kuitenkin perusjuttuja kuten kynsienleikkuuta harjoiteltu. Ihana Ilona oli Havun kanssa tehnyt makkararuutua ja kertoi pennusta minulle paljonkin etukäteen ja jo viesteissä pentu kuulosti vaan niin hienolta. Ilona kirjoitti muunmuassa näin: (lainattuja pätkiä pitkästä tekstistä)

' Yhdet jälkiruudut tein tosiaan pari päivää takaperin kummallekin penskalle. Meinasin jo tänään tehdä toiset, mutta se sitten jäi, teen huomenna. Tykkäsin tosi paljon Havun työskentelystä ja siitä, miten sillä nenä alkoi käydä kahta kauheammin, kun ruokaa ei enää löytynytkään niin helposti. Sen ihan kuuli, miten nenä alkoi tuhista ja kaiken se etsi. Vedestä tykkäävät ihan kamalasti, sun pentus oli istunut eilen juomasangossaan ihan tyytyväisenä ja märkänä. Yks päivä pihallakin oli sellanen vesisanko, johon se meni puoliks lotraamaan ja läiskyttelemään, vesi on tosi kivaa. Oon nauranut nimenomaan Havulle ihan kamalasti, miten se katselee perhosia ja kimalaisia. Niitä aina lentelee välillä ja se menee niin tarkkana katsomaan mitäs nää on. Parit leikkihypyt se aina tekee ja katselee vain. Kimalaista se tökkäsi nenällään, kun se ei enää liikkunut minnekkään. :D Nää on näit, pentujen hölmöjä asioita, joille saa aina nauraa. 
Havu pistää kyllä menemään, eikä sitä ole jänskättänyt matot, rappuset, eikä liukas lattiakaan yhtään. Ruoka on vain mielessä koko ajan ja ketun vinkulelua on kiva repiä.
 
Tosi kiva koira Havu on. Nenä toimii ja sitä käyttääkin todella hyvin. Tänään kävi kaksi ihan tuntematonta uutta ihmistäkin ja kiehnäämään vaan, pusuja, pusuja ja repimään kauluksesta. Pihalla yks päivä kummasteli sellasta sadetinhommaa, joka oli keskellä nurmee. Ensin ei ihan uskoltanut mennä katsomaan mikä se oli, mutta lopulta mielenkiinto voitti ja kohta sen päällä jo kiipeiltiin.'

Varmaan huomaattekin mutta nämä kuvannut Ilona!
Ensimmäinen jälki ajettiinki jo seuraavana päivänä Havun hakemisesta. Jälki oli 30askelta pitkä ja jokaisella askeleella oli ruokaa. Hirveä hinku ruokaan oli ja välillä koira veti itsensä nurin. Seuraava jälki tehtiin treenikentän käyttämättömällä ruohoalueella seuraavana päivänä ensimmäisestä. Jälki oli nyt jo varmasti 50askeleen ja ruokaa edelleen joka askeleella. En halunnut Havun vetävän jäljellä mutta en myöskään tiennyt miten minun pitäisi siihen puuttua. 

Tottiksessa en halunnut pitää mitään kiirettä enkä mennä tekniikalla että '15viikkoinen pentu seuraa kaavion' okei, vähän yliliioiteltua mutta ymmärsittä idean, vai? Halusin vain että koira on aktiivinen minulle aina kun jotain tehdään joten ensimmäiset viikot kentällä jahdattiin vain nakkia ja lelua. En mitenkään erityisesti Havulle koskaan esimerkiksi istumista ole opettanut vaan ensimmäisistä päivistä asti maahanmeno ja paikalla odottaminen on minulle ollut tärkeimmät liikkeet. Istuminen tuli melkein kuin luonnostaan ja sitten vaan liitettiin siihen sana. Helppoa vai?

 Kun Havu oli ollut miulla vasta parisen viikkoa tuli kerholle viikonlopun ajan pitämään tottis semmaa Johanna Nivala jonka vierailusta en itseasiassa ole edes blogin puolella mitään sanonutkaan. Oltiin mukana tosiaan kaikkien saksalaisten kanssa mutta niin, asiaan. Pääasiassa semmassa olin Havun kanssa mutta yhden kerran käytiin kentällä Taigan kanssa. Halusin oppia seminaarissa miten saan pennun pysymään aktiivisena ja luoda siihen hyvän suhteen. Ensimmäisella kierroksella näytin vain mitä olen tähän asti Havun kanssa tehnyt eli juurikin tuota nakinjahtausta ja maahanmenoa. Heti alkuun Johanna sanoi että en saa vähäänaikaan tehdä tuota maahanmenoa kun Havu ei tavallaan 'mahdu' menemään kunnolla maahan asti vaan jää takaa hieman liian korkeaksi. Pitää kuulemma aina muutaman viikon välein kokeilla ja alkaa treenamaan sitä lisää sitten kun sitä osaa. Maahanmeno alusta asti treenattu ns. 'hissinä' eli oikealla tavalla ja Havu on sen oppinut juuri niinkuin pitääkin.

Johanna kysyi että olenko vielä tehnyt seuraamista ja vastatessani että en hän sanoi että voin hyvin sen jo aloittaa. Johanna painotti että ei mitään passivoivaa kentällä pienen pennun kanssa eli ei turhia sivunillityksiä vaan hetsistä muutama askel sivulla ja toki tässä vaiheessa siis imuttamalla. Ensimmäisen kerran näin tehdessään Johanna tokaisi vain 'Ja seuraaminen onki sitte valmis'. Näin tätä sitten jatkettiin. Ei passivoida, imutetaan ja aina koira aktiivinen et sinä.

Kuvannut Petra Tiittanen
1. Johanna ja Havu 2. Mie ja Havu, Johanna taustalla. Kuvannut Petra Tiittanen

Johanna myös halusi kaikkien pentujen kanssa käydä leikkimisen 'perusteet' läpi. Aina kun pentu yrittää se saa ikäänkuin 'vahingossa varastettua' lelun ja jos ote on huono niin pennun annetaan korjata ote. Melkein heti pentu saa voittaa lelun ja itse otetaan liinasta kiinni jotta pentu oppii kantamaan lelua eikä jää yksinään mälväämään lelua. Myös irrotusta harjoiteltiin mitä minä itse en ollut harjoitellut mutta se ei Havun kohdalla onnistunut tyylillä 'irti' ja ruokaa nokan eteen. Joko lelu kiinnosti enemmän tai sitten ruoka. Kotiläksyksi saatiin siis harjoitella irroittaminen ennenkuin leikitään sen enempää. Näimpä siis teimme.
Monet seminaarissa halusivat myös oppia miten alkaa opettamaan noutoa pennulle. Siihen saatiin todella hyviä vinkkejä ja niiden kanssa ollaan edetty jo melko pitkälle Havun kanssa noudossa. Tällä hetkellä tilanne on se että Havu nostaa kapulan (sille ensin 20minuuttia raivonneena) ja kantaa sitä minua kohti. Joskus odottaa minun irti sanan irroittamiseen ja joskus sattuu että puottaa ennen sitä. Mutta mielestäni ihan hyvin tuon ikäiseltä hulikaanilta. 

Johannalta kysyin myös vinkkejä siihen jäljellä kamalaan kiskomiseen. Hän sanoi että on itsekin heti pennusta alkaen siihen puuttunut juuri niinkuin minäkin haluan ja hän sanoi että aina kun pentu kiskoo niin liinasta tulee muutama nypnyp niin että liina löystyy. Sitten matka jatkuu taas. Ei kuitenkaan niin että pentu reagoi nostamalla pään ylös tai lopettamalla jäljestämisen kokonaan. Vaikka sitä pelkoa Havun kanssa ei kyllä ole, sen verran tiukasti se aina jäljistään (ruoasta jäljellä*) kiinni pitää. Tällä tekniikalla rupesin tekemään ja tadaa, koira jäljestää satojen askelien jälkiä, suoraa ja kulmia, tunnin vanhentuneena ja täysin vetämättä! Voi melkein sanoa että tavoitteessa ollaan. Isompana haluaisin että Havu jäljestää vapaana. Toki riippuu siitä että millainen se on jäljestämään sitten isompana, meneekö kauhealla kiireellä, ajaako helposti kulmista yli tai jättääkö esineet peltoon. Tai siis kaikki nämähän ovat täysin koulutuskysymyksiä mutta ymmärsittä varmaan taas?   

Jäljellähän tiedettävästi on esineitä/keppejä jotka koiran täytyy ilmaista joko tuomalla ne ohjaajalle, menemällä maahan, istumalla, nousemalla seisomaan tai mitä näitä nyt on, you know. Näiden ilmaisu olisi tarkoitus Havulle talven aikana opettaa. Mielestäni selkein ja helpoin on maahanmeno joten Havulle tarkoituksena opettaa se. Miia Kiviaho joskus kerholla kun oli kouluttamassa sanoi että itse on aloittanut keppien ilmaisun opettamisen ihan keittiön tuoleista tehdyn kujan avulla jotta saa koiran menemään maahan suoraan. Ja tätä tekniikkaa aijon myös Havun kanssa käyttää. Kun koira menee maahan suoraan sen on myös helpompi jatkaa jäljestämistä. Tavoitteena tässä se että ensikesänä keppejä/muitakin esineitä voisi olla jo jäljellä yksi tai kaksikin. 

Tällä hetkellä Havu ilmaisee rasian jossa ruokaa, melko nätisti menemällä maahan. Tämän opetin ihan tekniikalla että ruoka rasiaan, rasia maahan ja kun koira rasiaa haisto/tökki nii käskin maaten. Muutama tälläinen toisto ja tarjosi jo itse maahanmenoa. Välillä alkaa oleen kierroksia vähän liikaa ja rasialle pitää raivota pääpunasena ja heitellä sitä ympäriinsä ja toisinaan taas lyö samantien maaten. Kuitenkin tajuaa jo idean tässäkin. Tästä hyvä jatkaa keppien ilmaisuun. Joskos joulupukki tois meille vaikka tälläsen ;) 

Havustahan ipokoiraa myös haaveilen ja luulen että ehkä se joskus. Leluahan se saalistaa oikeasti ihan tosi hyvin. Haukkuu myös kyllä täysin ilman ongelmia. Muutama tolppareeni ihan vaan äitin kans tehty eikä sillä kyllä mitään ongelmaa oo saalistaa eikä haukkuakkaan. Maalimiestä tarkoitus käydä vuodenvaihteen jälkeen kun koira hieman henkisesti vielä kasvanut niin moikkaamassa. Katotaan mitä Havu sille meinaa. Pusutteleeko naamaa vai meinaako syyä elävältä ;)
   

Monet asiat meillä on Havun kans tullu ihan luonnostaan eikä niitä ole sen kummemmin tarvinnut opettaakkaan. Havu käyttäytyy asiallisesti kylillä eikä se kisko remmissä. Vaikka tuo tohelo tosiaankin on tohelo ja välillä tuntuu että sitä energiaa ja aktiivisuutta tosiaankin on liikaa niin tehdessä se kuitenkin keskittyy täysillä. Kentällä pyrin itse olemaan juurikin sellainen että koira on aktiivinen enkä minä. Ei joka liikkeen jälkeen kamalaa sirkusta, vaan palkkaat ja kehut koiraa hillitysti mutta kuitenkin niin että olet aidosti iloinen onnistumisesta. Havu kiehuu yli kentällä kuitenkin melko helposti ja jos minäkin kiehuisin niin sitten se vasta kamala paketti olisiki. Toki sitten vireen nostaminen on asia erikseen mutta tajusitte idean. Ja näin haluan jatkossakin koiran tottista rakentaa. Havu on hieno saksalaisen alku ja toivon että hieno saksalainen myös sitten isompana. Simply the best

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti