tiistai 8. joulukuuta 2015

Luukku 4

Juuri tänä samana Joulukuun kahdeksantena päivänä viime vuonna kirjoitin tavoitepostauksen vuodelle 2015. Nyt olisi aika katsastaa toteutuivatko meille asettamani tavoitteet vai jäikö joku tavoitteista vajaaksi?

Ensimmäine tavoite; BH-koe
Ensimmäiseen tavoitteeseen päästiin. Toki tämä tehtiin kahdesti mutta tehty on kuitenkin eikä sitä Taigan kanssa tarvitse enää koskaan tehdä. Tätä varten me treenailtiin todella paljon ja ensimmäisen kerran sitä käytiin yrittämässä 22.5 kuitenkin hylätyllä tuloksella. Jännitin itse kamalasti tätä kun oli agikisojen jälkeen ensimmäinen kisaamani kisa koskaanikinä. Toinen yritys 9.7 jolloin tulos oli hieno hyväksytty. Tässä kokeessa Taiga esitti todellakin parasta ja teki mm. parhaan luoksetulonsa ikinä! 

Toinen tavoite; TK1
Toinen tavoite saavutettu. En edes tiennyt ennenkuin viimevuoden postauksen luin että olin sinne pistänyt TK1. Hassua sillä tuolloin vielä minulla ei ollut sinäänsä mitään intoa kisata TOKOssa. Ensimmäinen kisa käytiin 24.5 jolla korkattiin meidän TOKOura 142pisteellä. Sen jälkeen koko kesä treenattiin ja kisattiin paljon. Opeteltiin myös uudet säännöt ja vihdoin 1.11 tehtiin meidän viimeine ykkönen alokasluokassa hienoilla 187pisteillä.

Kolmas tavoite; Näyttelyistä H
Kolmas tavoite ei toteutunut. Kyllä me (äiti meinas) meinattiin se 24.10 KV:hen se ilmottaa mutta äitillä oliki töitä niin se sitte jäi. Yritti äiti messaariinki innostaa mutta ei ei ja ei. Yök, en tykkää yhtään. Ehkä ensvuonna se H voidaan hakea vaikka tarviiko tuota?

Neljäs tavoite; Hiihtokisat
Neljäs tavoite toteutui ja ei toteutunut. Käytiin Taigan kanssa yhdissä epävirallisissa ja oltiin muskettikoiracupin 3. Ainoat viralliset mitkä oli meillä suunnitelmissa meni ohi doping varoajan takia. Kolmenosa kilpailun kilpailuunkaan ei päästy kun tuohon ensimmäiseen. Täksi vuodeksi kuitenki nyt jo kalenterissa 3epäviralliset ja yhdet viralliset.


Ja tottakai täytyy laittaa myös uusia tavoitteita tuonne 2016 vuodelle. Tällä kertaa mietin näitä pidempäänkin ja toivotaan että ainakin osa tavoitteista saavutettaisiin!

TAIGA:
Ensimmäinen tavoite; TK2
Tosiaan nyt kun TK1 saatiin pakettiin olisi tarkoitus siirtyä avoimeen ja saada sieltä se TK2. Alkuvuosi nyt varmaan vaan hiihdetään sillä hiihtokisoja suunnitelmissa useampikin mutta kevät/kesä/syksy kisataan taas TOKOssa.

Toinen tavoite; Voittajan liikkeet kuntoon
Tokon parissa jatketaan myös toinen tavoite joka onkin että saadaan myös voittajaluokan liikkeet kuntoon. Näissä vielä tooosi paljon treenattava ja miltei kaikki liikkeet vaiheessa. Kuitenkin loppuvuodesta jos nämäkin olisi edes suurinpiirtein kasassa.

Kolmas tavoite; Luonnetesti
Onkohan tämä edes virallinen tavoite sillä eihän tämä oo muutakun että ilmoitat koiran ja ilmaannut paikalle. Mutta kuitenkin Taigan tarkoitus käydä keväästä/kesästä (ennen 25.7) luonnetestissä. Viimeinen mahdollisuus käyttää Taiga luonnetestissä.

Neljäs tavoite; Terveyttä
Varmasti kaikki tiedättekin Taigan terveydentilanteen mutta toivotaan että koira pysyy mahdollisimman terveenä ja kunnossa!

HAVU:
Ensimmäinen tavoite; Jälkiesineiden ilmaus
Havulle tarkoitus opettaa talven aikana jälkikeppien ja esineiden ilmaisu. Havu on herkkä ottamaan kaiken suuhunsa joten opettaa tämä niin että sitä ei ikinäkoskaan oteta suuhun.

Toinen tavoite; Jälkiä
Kun lumet keväällä sulaa olisi tarkoitus ajaa taas jälkiä. Pidentää jälkiä ja tehdä jonkun verran kulmia loppuvuodesta kun koira varmasti osaa jäljestää. Loppuvuodesta jäljellä voisi olla myös jokunen esine. Tavoitteena myös päästä jäljestämään paljon erilaisille pelloille. Sekä tietenkin päästä ruoasta eroon jäljellä. 

Kolmas tavoite; Terve luusto
Havu kuvataan ensivuonna kokoluustoltaan joten tottakai toivoisi että koira olisi terve. Lisäksi toivon ylipäätään että koira olisi kaikinpuolin terve!

VEERA:
Ensimmäinen tavoite; Ohjaa koira äläkä keskity muuhun
Tällä tarkoitan siis koiraa treenatessa. Mutta tosiaan. Monesti koiraa treenatessa keskityn johonkin ihan muuhun ku siihen joten pitäisi opetella treenatessa tukkimaan treeninajaksi korvat ja silmät muulta maailmalta ja kuunnella muiden mielipiteet / tehdä muut asiat sitten kun koira on treenattu ja pois tilanteesta.

    
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti