torstai 22. kesäkuuta 2017

kohti koetta


Kyllä jäljestäminen vaan on niin kovin kivaa hommaa. Koira on elementissään ja kaiken lisäksi ohjaajakin nauttii suunnattomasti talsia hiljaisella pellolla ja katsella koiran loistavaa työskentelyä. Havun kanssa on tämän kevään/kesän aikana menty aivan valtava harppaus jäljellä eteenpäin. Viime syksynä jäljellä oli ruokaa vielä melko paljon ja ainoastaan tyhjiä rytmityksiä siellä täällä. Tänä keväänä on siirrytty ruuattomiin jälkiin ja pituuttakin lisätty pisimmillään reiluun tuhanteen askeleeseen. Eikä nopeasta edistymisestä ole koiran työskentely kärsinyt ollenkaan, päinvastoin. Mitä enemmän jäljelle haastetta laittaa, sitä tarkemmin koira siellä työskentelee. Eikä vireestä tai motivaatiosta ole minkäänlaista vajetta. Välillä koira tahtoo olla hitusen liian korkeassakin tilassa, mutta pääsääntöisesti pysyy siinä korkean ja liian korkean rajalla. En ole viretilaan halunnut puuttua, sillä vietikästä koiraa katselee aina ilolla. Varsinkaan kun sen tarkkuus ei korkeasta vietistä kärsi. Koira on mullalla ihan aavistuksen parempi mitä se on rehulla/ruoholla, joten nyt meillä onkin tehotreenissä kaikki muut paisti multa alustat. Lähiaikoina olen tehnyt jäljellä selvän alustanmuutoksen (multa ja ruoho) eikä ne tuota Havulle minkäänlaista ongelmaa. Piikkejä on myös tehty sillä ysikympin kulmat alkavat olla jo liian helppoja. Piikit koira ajaa tasaisen varmasti, ehkä hieman varmistelee eikä oikein luota itseensä. Sen takia olenkin laittanut jonkun vahvisteen (ruokaa yleensä, joskus jopa esineen joka on koiralle ruokaa arvokkaampaa) ihan 5-15 askeleen päähän kulmasta. Koko kulmaa en ala nakittamaan sillä silloin koira on vain syömässä ja ikäänkuin unohtaa työskentelyn. Joskus myös 5-10 askelta ennen kulmaa on muutama ruoka joka vähän hidastaa koiraa. Esineillä olen alkanut pilkkua viilamaan ja ajattelin tehdä muutaman ihan esinejäljen kujalle, niin että se ilmaisisi suoraan. Suunnattoman ärsyttävän tavan on ottanut käyttöön odottaakseen palkkaa, että maahanmentäessään kääntyy minua kohti ja on ihan jousilla lähdössä lentoon. Ja on siis tässä kohtaa ihan mutkalla eikä likikään suorassa. Vinoista ilmaisuista en koiraa palkkaa vaan siirrän esinettä eteenpäin niin, että koira ilmaisee sen uudestaan suoraan ja saa korjatusta vain kehun. Jäljellä on tällöin paljon esineitä niin että koiralla varmasti on mahdollisuus onnistua itse ja saada siitä palkka. Keskittymistä esineen suuntaan täytyy siis treenata ja sitä suoruutta. Mutta ne on pikkuseikkoja enkä usko että ovat kovin vaikeita korjattavia kun koiralla on motivaatiota niin paljon niin sitä pystyy oikeasti kouluttamaan. Paalulta lähtee varmasti ja tasaisesti sekä esineiltä jatkaa jälkeä erittäin hyvin. Tämä kesä keskitytään erityisesti jälkeen, sillä näillä näkymin meillä on reilun kuukauden päästä näytönpaikka FH-kokeessa. Salainen haave olisi saada syksyn aikana myös FH2 ykkönen, niin se olisi sitten ensivuonna jo valio ;)

Tottiksesta ei ole käytännössä mitään kirjoitettavaa. Otettiin meille aivan liian iso takapakki Keskiviikkona ampumisissa. Päivällä treenattiin kentällä, otettiin seuruuta yksi pätkä joka oli Havuksi hieman laiskahko mutta ei kuitenkaan huono. Lisäksi kokeiltiin ensimmäistä kertaa ikinä A-este noutoa joka oli todella suuri positiivinen yllätys. Aluksi ajattelin että meidän todella täytyy aloittaa ihan pienistä mutta koira tasantarkkaan tiesi mitä oli tekemässä. Se kiipesi, teki hienot iskut ja kiipesi vielä takaisinkin. En ottanut luovutusta tähän vielä vaan palkkasin ikäänkuin läpijuoksuna. Muutama loivemmalla esteellä ja lopuksi kisakorkeudella yksi nouto, eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa. Näiden jälkeen vieraassa häiriössä, minun ollessa piilossa, lähemmäs puolentunnin paikkamakuu ja koira makasi koko ajan tarkkaavaisesti ja vaihtamatta asentoa. Joten paikkamakuu ei todennäköisesti tule olemaan ongelma, mikäli ampumiset nyt saadaan kuntoon. Illalla tosiaan muutama treenaaja halusi ottaa ampumisia kentällä ja ajattelin että jos vien Havun kentän laidalle makaamaan ja kuitenkin olen siinä suhteellisen lähellä, etten aivan mene kauas. Jokaisen laukauksen kohdalla koira otti paniikkiritolat, onneksi mulla oli liinan pää kädessä eikä päässyt sitä pidemmälle. Voitte vain kuvitella sitä vitutuksen määrää siinä vaiheessa. Koiralle on ammuttu ennenkin. On ammuttu kentällä ja on ammuttu kotona, useamman kerran. Eikä se ole ikinä niihin reagoinut millään tavalla. Se on ollut uudenvuoden aikaan niin ettei se ole kuullut pamauksia ollenkaan, joten se ei ole voinut niitäkään säikähtää. Koira kuitenkin palautui paukkujen jälkeen, se saalisti ja sai runkotyynyn jota kantoi todella kauan ja purki siihen itseään. Tehtiin vielä koppeja tyynyyn ja teki kyllä hienoja koppeja. Eikä muutenkaan jäänyt huonoon tilaan vaan palautui kyllä täysin ja oli vapautunut kyllä lopuksi. Nyt sitten lähdetään siedättämään paukkuihin. Paljon paukkuja, joka päivä ja aluksi niin kaukaa ettei reagoi. Sieltä sitten lähteä hiljalleen tulemaan lähemmäs ja lähemmäs. Hiljaa hyvä tulee. Välillä oikeasti miettii että miksi juuri omalle kohdalle sattui näin haastava koira? Haastava koira kaikessa, niin arjessa kuin kentälläkin, ihan kaikella tapaa. Meillä ei nyt onneksi kokeisiin tälle kaudelle vielä ole tarkoitus mennä, sillä C-osa on jonkunverran vielä keskeneräinen ja tämä paukkuhässäkkäkin vaatii oman aikansa. Ja haluan koiran kolmoseen valmiiksi ja vasta sen jälkeen käydä ykkönen ja kakkonen ikäänkuin peräkkäin pois alta ja sitten alkaa oikeasti kisaamaan. Onneksi FH:ssa ei ole tottista :P  

1 kommentti: