sunnuntai 21. tammikuuta 2018

vuosi täynnä menetyksiä


Vaikka kuinka haluaisin kirjoittaa vuosi 2017 postaukseen pelkkää positiivista hypetystä ja siitä kuinka vuosi olikin elämäni paras. Kaikki se olisi valhetta. Valehtelematta voin sanoa että vuosi 2017 oli tähän asti elämistäni vuosista yksi surkeimmista. Otsikko oikeastaan kertoo aikalailla kaiken. Menetin vuoden aikana kaksi omaa koiraani. Kaksi on tässä tarkoituksessa aivan liian suuri luku. Menetin yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Muidenkaan peruskouluaikojen ystävien kanssa on yhteydenotto lähes kokonaan loppunut. Kaikki nämä menetykset ovat mielessäni joka ilta ennen kuin nukahdan ja ensimmäisenä aamulla kun herään. Samalla mielessäni on kysymys miksi? johon olen miettinyt paljon vastausta mutten sitä koskaan mistään saanut. Miksi juuri minulta vietiin pois ne asiat joita eniten rakastin?
Vaikkei kukaan koskaan voi korvata mennyttä, tutustuin Kajaanissa ollessani sellaisiin ihmisiin joiden kanssa toivon pysyväni ystävinä pitkään. Myös koirapiireissä olen saanut tutustua toinen toistaan upeisiin ystäviin. 

Olen pitkin vuotta blogiin (erittäin epäsäännöllisesti)  ja instagramiin (vähän aktiivisemmin) päivitellyt meidän treenejä, kisoja ja koulutuksia, joten niitä en jaksa tähän postaukseen sen kummemmin avata. Sanottakoon kuitenkin sen verran että Riimi korkkasi vuoden aikana 3kisakirjaa. Ensimmäisenä agilityssä vain päivä sen jälkeen kun saavutti kisaiän. Kolme rataa ja hienosti kolme hyllyä. Kontaktit, irtoaminen ja lähdöt toimi. Rimoja lensi ja kepeille ei osuttu ollenkaan ja sen jälkeen kepit ovatkin olleet erilaisten kulmien ja lähestymisien kanssa tehotreenissä. Toisena vain pari viikkoa agilitykisojen jälkeen BH-koe joka meni ylivirittyneestä koirasta huolimatta kirkkaasti läpi erinomaisine arvosanoin. Myös yhdessä TOKO-kokeessa pikkuräkänaama ehti käymään ja toi sieltäkin upean rivin pisteitä kotia. Linkki videoihin. Riimi kävi keväällä myöskin luustokuvissa eläinlääkäri Kari Ventelällä. Tuloksena C/C, 0/0, LTV1 ja VA0. Ventelä lausui epävirallisesti olat, polvet, SP0 ja kaula/niskan alueen terveeksi. Lonkat ovat C:t vain löysyyden takia eikä niissä ole rikkoa ollenkaan.

Vuoden aikana treenattiin ennätysmäärä etelässä. Vuoden kohokohta koiraharrastuksessa oli Heinäkuussa Lapuan karhunmäessä viikon kestävä SPKL maalimiesten kesäleiri. Olimme leirillä koko viikon molempien koirien kanssa. Loppujen lopuksi Havulle tehtiin vain kaksi oppilastreeniä ja muuten sitä treenattiin iltasella omalla porukalla. Oli ihan huippua olla viikko samanhenkisten ihmisten kanssa, jutella, pohtia, valvoa yömyöhään ja mikä parasta, syödä hyvin. Muutamia isoja kisoja käytiin myös katsomassa. PK-SM Elokuussa Paimiossa ja Lokakuussa Hyvinkäällä belgianpaimenkoirien IPOn rotumestaruudet. Molempien kisojen kohdalla lähdin etelään jo kisoja aikaisemmin auttamaan viimeistelytreeneissä niin pellolla, kentällä kuin kisapaikallakin.

Mitä sitten tarkoitti yllä mainitsemani Kajaani? Hain keväällä yhteishaussa Kajaanin Seppälään eläintenhoitolinjalle. Kesällä sain tietää päässeeni kyseiseen kouluun sisään ja muutimme Havun kanssa Elokuun alussa koulun asuntolaan. Havulla meni aikaa sopeutua asumaan niin monen vieraan ihmisen kanssa. Huonekaverini vieressä se öisin kuitenkin vietti alusta asti paljon aikaa. Koulussa meillä alkoi heti työvuorot ja pääosin koulu oli sitä. Kolmen viikon jaksoissa navetalla, tallilla ja koirahoitolalla. Tunteja luokassa oli vähän ja Havu sai olla tunneilla mukana joka kummasti piristi myös itseäni tylsillä luokkatunneilla. Saatiin koululta peltoja jäljestykseen, sillä meillä oli syksylle merkattuna kalenteriin kaksi FH-koetta, joista valitettavasti molemmat jäivät väliin. Toisella kerralla ohjaajan sairastaessa myyräkuumetta ja toisella koiran loukkaantuessa. Jäljestettiin kuitenkin paljon, niin pelloilla kuin tarkkuutta ja esineitä puistonurmikoilla ympäri Kajaania. Tottista alettiin myös treenaamaan Jenniinan ja hänen pikkumusta grontun kanssa, mistä olenkin laittanut instagramin ja youtuben puolelle videoita/kuvia. Kuitenkin myöhemmin syksyllä tajusin ettei tämä välttämättä ole se koulu missä haluaisin viettää kolme vuotta elämässäni. En sen tarkemmin ala nyt kertomaan mitään, mutta Lokakuun alussa allekirjoitin eropaperit ja muutin takaisin kotiin. Aloitin aika pian täällä kotini lähellä maaseutuopistolla opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi ja täällä todella olen tykännyt olla. Muutaman kerran olen käynyt Kajaanissa muuttoni jälkeen ja Jenniina on käynyt Daran kanssa täällä ja toivottavasti viimeistään hiihtolomalla me jälleen treenataan. Täällä, Kajaanissa tai jossain muualla mihin päädytäänkään lomalla.


Lauma siis pieneni vuoden aikana kahdella. Vuoden alussa olin valmistautunut siihen että jossain vaiheessa Pippa lähtee kivuttomaan paikkaan haukkumaan maalimiehiä ja noutamaan palloja. Mutta että myös Taiga. Se todella tuntui jo liialta. Toukokuussa Pippa itse kertoi että nyt. Ei tarvinnut arpoa, ei miettiä. Kuunnella vain koiraa ja tehdä niinkuin se pyytää. Se kantoi palloa viimeiseen asti ja jo melkein rauhoitettuna se jaksoi kerran vielä räsähtää autosta ohi kulkevalle miehelle. Se oli Pippa isolla peellä ihan loppuun asti. Kesä tuntui oudolta. Kun auto pysähtyi parkkipaikalle se ei alkanutkaan heilua ja pitämään mekkalaa. Ei edes treenikentäntietä ajaessa. Kukaan ei kertonut vieraille että meidän autoon ei kosketa. Aina hetken kuunteli sitä hiljaisuutta ja mietti hetken että muistiko sitä koiraa ollenkaan ottaa mukaan treeneihin? Tarhassa oli hiljaista eikä kukaan edes jahdannut autoja.
Joulukuussa aivan yllättäen Taiga meni romahtaen huonoon kuntoon. Se rupesi saamaan epilepsia kohtauksia jotka kohtaus kohtaukselta paheni ja pitkittyi. Lopulta se sai kohtauksia lyhyellä aikavälillä ja se ei niiden välissä palautunu ollenkaan. Jälleen tilanne jossa ei tarvinnut arpoa, eikä miettiä. Se ei enää kävellyt itse autoon mutta eläinlääkärin pihassa se jaksoi vielä hieman kävelläkin. Taiga sai vielä viimeisen kohtauksen jo rauhoituksien läpi. Lopulta se rauhoittui syliini ja tiesin että se suojelisi minua vielä siihen viimeiseen hengen vetoon. Paras ystäväni ja opettajani nukkui syliini ja pääsi tuhkana tuulen mukana <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti