VEERA

Blogia kirjoittaa pian täysi-ikäinen koiraharrastaja Oulun seudulta. Opiskelen toista vuotta hevosen hoitajaksi Ruukin maaseutuopistossa.
Hevoset ovat tavalla tai toisella olleet läsnä elämässäni koko ikäni. En kuitenkaan usko niistä lopullista ammattiani, mutta peruskoulun jälkeen, lukiota paenneenani tämä tuntuu parhaalta ratkaisulta. Tykkään opiskeluistani aivan hulluna ja sen varmaan huomaa erittäin pitkistä koulupäivistäni. Joista viimeiset viisi tuntia on täysin vapaaehtoista, heh.
Viime vuonna opiskelin pari ensimmäistä kuukautta Kajaanissa eläintenhoitajaksi, henkilökohtaisista syistä kuitenkin lopetin koulun siellä ja siirryin kotipaikkakunnalleni. Vaihdos helpotti myös huomattavasti koiraharrastukseni jatkumista.

Koiraharrastukseni alkoi 2010 kun nyt jo edesmennyt ensimmäinen ikioma koirani, Taiga, muutti meille. Sen kanssa tutustuin koiramaailmaan, harrastuksiin, tapoihin ja tyyleihin. Melko mielenkiintoinen maailma tämä kyllä on. Onneksi sitä näyttämässä ja opastamassa oli maailman paras Taiga. The elämäni koira. Ehdottomasti.
Ennen Taigaa tuli Sara. Ne oli kahdestaan niiin hyvin erilaisia, mutta silti ne kulki aina yhdessä. Molemmat jättivät lähtemättömän jäljen minuun. Molemmilta opin sitä jotain, mikä on minussa edelleen. Jotain, ehkä se oli taikaa.
2013 alkuvuodesta tuli Pippa. Se oli vähän seko, ainakin välillä. Mutta se opetti ainakin sen että tää maailma on kova paikka, ja jos sä aijot selvitä siitä, sun on oltava kovempi. Sen opetuksen taidan muistaa aina. 'Pieni' harmaa luppakorva joka ihan viimeiseen asti muisti ilmoittaa että hänen autoon ei ole asiaa. Ja se ihan varmasti meni kaikille perille, jotka auton ohi erehtyikään kävelemään. Pipan kanssa nähtiin vähän lisää tätä koiramaailmaa. Hieman eri kantilta, hieman eri lajeja ja ihmisiä. 
Nämä kolme koiraa teki minusta sellaisen kun olen. Koiramaailmassa. Nykyisissä koirissani on hyvin paljon samaa kuin näissä kolmessa. Enkä yhtään pidä sitä pahanani. Vaikka koskaan ne eivät näitä koiria korvaakaan, ei tietenkään.

Ensimmäinen poni minulla kun olin nähnyt vain viisi kesää. Se oli hauska tapaus. Välillä se vei minua kun räsynukkea, mutta välillä se saattoi jopa kuunnellakin jotain. Se taasen näytti minulle aika hyvin hevosmaailmaa. Vähintään yhtä erikoinen maailma se tämäkin on. Ponin jälkeen olen hevosia harrastanut monella eri tapaa. Pari vuokrahevosta, oma hevonen ja sen varsa. Ratsastuskouluajat, liikutushevosajat. Kaikki tuntemani hevoset ovat jollain tapaa jääneet mieleeni, sekä opettanut vähän lisää hevosmaailmasta. Oma hevoseni Raato aka Rinsessa oli uskomaton tapaus. Ikäänkuin taikahevonen. Sen kanssa ei tullut mitään asiaa mitä en olisi voinut kokeilla. Se oli ehdottomasti elämäni hevonen. Sen jälkeen hevoshommat olivat jäässä pitkän aikaa. Kunnes aloitin hevoskoulussa ja hevoset ovat jälleen arkipäivääni. Minulla on kaksi passihevosta koulussani. Toinen jaettu toisen opiskelijan kanssa, jättiläiskokoinen kimo ratsuruuna. Lepsukka ruuna, jolle käy kaikki aina. Tykkää kaikesta erikoisesta, eikä säiky tai pelkää mitään. Toinen on maailman paras hevonen, ravihevostamma joka tietää oman arvonsa. On maailman vallitsija, mutta sisimissään herkkä ja pieni sielu jota vain pitää ymmärtää. Maailman leppoisin kun sen tuntee. Ylemmässä kuvassa.

Lisäksi valokuvaan, lähinnä omia koiria ja kouluni hevosia. Välillä innostun enemmänkin kuvaamaan esimerkiksi ystäviäni, milloin mikäkin hepene päällä tai puunoksat hiuksissa. Lisäksi kaikenlainen urheilu on hyvin lähellä sydäntäni. Talvisin pelaan höntsälätkää ja hiihdän paljon. 

Koiraharrastuksissa erikoisjälki on vienyt mukanaan. Olin haaveillut suojelukoirasta pitkään ja Havusta sellainen sitten piti tulla. Toisaalta tulikin. Nyt kuitenkin omasta päätöksestäni olen jättänyt lajin molempien koirieni kanssa vähemmälle. Havun kanssa olen tehnyt päätöksen jo aikaa sitten, sen pääkopan, pehmeyden ja paukkuarkuuden takia. Se kuitenkin pääsee silloin tällöin höntsäämään ja uskon että se joku päivä tekee ainakin osa-kokeena C-osan. Tällä hetkellä siis pääpainoni on erikoisjäljessä. Rakastan hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja koiran itsenäistä, vapaaehtoista ja rentoa työskentelyä mitä se jäljellä esittää. Tällä hetkellä se myöskin sopii paremmin kouluni kanssa yhteen. Suojelu vie niin paljon aikaa että kertakaikkiaan vuorokauden tunnit eivät riittäisiä tavoitteelliseen harrastamiseen.  


  

3 kommenttia:

  1. Herranjestas oot niin nuori ja handlaat tämmösiä koiria ja reenailet niiden kanssa hienoja taitoa ja aikaa vaativia harrastuslajeja. Iso ihailu siihen suuntaan, noin nuorena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua, tää vetää hiljaseksi!🙏🏻 kiitän suuresti❤️

      Poista
    2. Komppaan ylläolevan anonyymin kommenttia. Aika mahtavaa, että oot nuoresta asti päässyt duunaamaan mukavien lajien parissa ja hienojen koirien kanssa!

      Poista